MO-Komppania

2 Tiedustelu-, viesti- ja kuljetuskalusto

2.1 Tiedustelukalusto

Toiminnan päätyövälineet eli kuunteluvastaanottimet olivat amerikkalaisia National NC-100XA-vastaanottimia. Sodan uhatessa syksyllä 1939 oli Suomen radiotiedustelulla erittäin heikko kalustotilanne. Sota Euroopassa oli sulkenut sekä markkinat että vaikeuttanut kuljetuksia. Hallamaan onnistui kuitenkin saada Ruotsista sen itselleen hankkimasta vastaanotinerästä noin 100 vastaanotinta. Maksuna oli salkullinen venäläistä koodimateraalia. Vastaanottimia asennettiin kolmeen kuunteluautoon yhteensä noin 20 kappaletta. Jokaisessa kuuntelupisteessä oli kaksi vastaanotinta, joita kuuntelija saattoi vaihtokytkimen avulla kuunnella samanaikaisesti tai erikseen. National NC-100XA-vastaanottimen erityinen etu oli kapeakaistainen kidesuodin, jonka avulla heikkojakin lähetteitä voitiin kuunnella läheisillä taajuuksilla toimivista voimakkaista lähetteistä huolimatta. Kun kuunneltava taajuus viritettiin suotimen päästöalueelle, ei lähitaajuudella oleva voimakas asema päässyt häiritsemään. Vastaanotinantenneina käytettiin pitkälanka-antenneja, jotka kiinnitettiin puihin tai satunnaisiin mastorakenteisiin.

Suuntimoina oli Ruotsista hankituissa radioautoissa AGA-Baltic-suuntimot. Sodan aikana hankittiin saksalaisia Telefunken- ja AEG-kenttäsuuntimoita. Kaikki mainitut tyypit olivat kehäantennilla varustettuja ns. pinta-aaltosuuntimoita. Kenttäsuuntimoiden käyttö jäi MO:ssa sodan eri vaiheissa varsin vähäiseksi.

2.2 Viestikalusto

Komppanian hajaryhmityksen ja pitkien välimatkojen vuoksi viestivälineet olivat toiminnassa aivan avainasemassa. Perusviestivälineenä oli lankayhteyksillä toimiva tasavirtasähkötysjärjestelmä. Se oli kehitetty radiotiedustelun omassa piirissä jo ennen Talvisotaa. Kehittäjinä olivat teknisen puolen Varikkokomppanian päällikkö majuri Ragvald Lautkari ja hänen apulaisensa insinöörikapteeni Holger Jalander. Heidän sukunimiensä alkukirjaimien mukaan järjestelmä sai nimen Eljot-lennätin. Saksankielisen lausumistavan mukaan LJ lausuttiin “eljot”, josta edelleen tuli arkikielen lyhenne “jotti”. Eljot-lennättimessä käytettiin puhelinkeskusten ohi kytkettyjä ns. keinoyhteyksiä, jonka ansiosta samoilla langoilla saattoi muu puhelinliikenne jatkua samanaikaisesti ilman että puhelinyhteyden varsinaiset käyttäjät havaitsivat linjalla tapahtuvaa tasavirtasähkötystä. Tämä siitä huolimatta, että tasavirtapulssien lähtöjännite oli suuruusluokkaa 100 V. Salassa pysymiseen luotettiin siinä määrin, että Eljot-viestityksessä ei käytetty salausta. Pisimmillä komppanian alueella ja komppaniasta Mikkelin kyseeseen tulevilla yhteyksillä oli ongelmana linjojen kapasitanssista johtuva morsemerkkien venyminen eli “laahaaminen” Myös yhteyksien vaimennukset kasvoivat etäisyyksien kasvaessa. Näistä syistä tarvittiin viestien välitysasema, joka sijoitettiin Lieksaan. Eljot-lennättimen varavälineenä käytettiin pitkillä yhteyksillä radiota. Radioviestityksen salaamiseksi komppanialla oli ainakin kaksi saksalaista ENIGMA-salaamislaitetta.

Yhteydenpidossa muihin Päämajan tiedusteluyksikköihin käytettiin HELL-Schreiber- ja Siemens-kaukokirjoittimia, tavallisesti lankayhteyksiä käyttäen, joskin radiotien käyttö oli myös mahdollista Joissakin tapauksissa näillä yhteyksillä käytettiin Eljot:ia tai sähkötysradiota. Yleisenä sääntönä oli, että radioyhteyttä käytettiin vain silloin, kun muuta yhteysvälinettä ei ollut käytettävissä. Esimerkiksi aika-ajoin suoritettavisssa radioyhteyskokeiluissa kuittaukset lähetettiin Eljot:illa.

2.3 Sähköhuolto

Sähköenergian saanti tiedustelu- ja viestilaitteisiin oli oma ongelmansa. Kuunteluvastaanottimet, radiolähettimet ja osa muista viestivälineistä toimi vaihtojännitteellä. Vaihtojänniteverkkoon pystyttiin liittymään vain komppanian pääosaston sijoituspaikoissa. Näissä oli varavoimanlähteenä ja tehoreservinä kookas hinattava polttomoottorigeneraattori ja mittava akkuparisto, joka vaihtojännitteen saamiseksi käytti pyörivää muuttajakonetta. Mottijoukkueiden A- ja C-autoissa oli varusteena melko runsaasti sekä puhelin- että vahvavirtakaapelia. Mottijoukkueissa oli harvoin mahdollisuutta liittyä vaihtojänniteverkkoon. Kuunteluautoissa oli akkuparistot, joista muuttajakoneen avulla saatiin tarvittava vaihtojännite. Akut varattiin erillisillä kannettavilla polttomoottorigeneraattoreilla.

Akkuparistot oli sijoitettu kuunteluautojen lattiatason alle, josta talvella aiheutui akkujen jäätymisvaara. Sen torjumiseksi automiehet valmistivat matalat peltilaatikot, joihin sijoitetut hehkuvat hiilet tarvittaessa lämmittivät akkuja. C- eli viestitysautot oli varustettu myös auton moottorin käyttämällä generaattorilla, jota harvoin käytettiin, koska pitkä jatkuva käyttö olisi kohtuuttomasti rasittanut auton moottoria.

2.4 Ajoneuvot

Tiedusteluasema-ajoneuvoina käytettiin Ruotsista hankittuja bulldog-tyyppisiä Volvo-umpikuorma-autoja, joita oli yhteensä 9 kpl.

Lisäksi kuului tähän ajoneuvoerään yksi linja-autotyypinen ajoneuvo. Volvo-autot nimettiin ja sisustettiin eri tavoin käyttötarkoituksensa mukaan:

  • A-autot 4 kpl, olivat kuunteluajoneuvoja,
  • B-autot 2 kpl, olivat suuntimoajoneuvoja ja
  • C-autot 3 kpl, olivat viestitysajoneuvoja
  • D-auto (linja-auto) 1 kpl, käytettiin toimistotilana.

Näiden ruotsalaisautojen lisäksi oli käytössä linja-autotyyppinen kuunteluauto Maija, joka oli palvellut radiotiedustelua jo Talvisodassa.

Edellä mainittujen 9 auton jakautuminen lukumääräisesti eri tyyppeihin on eri lähteiden mukaan erilainen. Sodan aikana sisustusta eli käyttötarkoitusta saatettiin myös muuttaa. A-, B, ja C-autot olivat 1930-luvulla yleiseen tapaan kaksiakselisia kuorma-autoja, josta syystä niiden maastokelpoisuus oli huono.

Keväällä 1942 lämpöeristystä parannettiin ja lämmityslaitteiksi asennettiin öljykamiinoiden sijaan Porin-Matti-puukaminat, jolloin käyttökelpoisuus talvitoiminnassa entisestään parani. Autojen moottorihuolto oli hankalaa moottorin sijaitessa ohjaamotilassa.

Erikoisautojen lisäksi komppanialla oli kuorma- ja henkilöautoja huollon ja henkilökuljetusten tarpeisiin.

2.5 Kaluston huolto

Teknistä huoltoa varten oli komppaniassa ryhmä, samoin mottijoukkueissa ainakin yksi teknisiä asioita hoitava henkilö. Tällä organisaatiolla pystyttiin suorittamaan radio- ja viestintälaitteiden sekä akkujen ja polttomoottorigeneraattorien huolto- ja asennustyöt. Vaativia toimenpiteitä varten lähetettiin huollettavat laitteet, tavallisimmin polttomoottorigeneraattorit, Varikkokomppaniaan Helsinkiin.

3.Komppanian tuloksellinen toiminta perustui myös sen teknisen varustuksen luotettavuuteen. Tiedossa ei ole, että kuuntelukalusto, Eljot-sähkötyslaitteet tai autot olisivat kertaakaan jättäneet yksikön pulaan. Autoissa tärinälle alttiina olleet vastaanottimet ja viestivälineet kestivät kuljetukset uskomattoman hyvin. Pyörivät muuttajat, joiden antaman jännitteen varassa mottijoukkueiden kaikki vastaanottimet ja lähettimet olivat, kestivät häiriöittä lähes kolmen vuoden yhtämittaisen käytön.