4 Toimintaolosuhteet
4.1 Erilaisia olosuhteita etuineen ja haittoineen
Sodan alkuvaiheessa MO:n mottiryhmät toimivat varsin liikkuvasti pieninä ryhminä. Toimittiin siis varsinaisissa kenttäoloissa, työskentely naamioiduissa autoissa, majoitus ja huoltaminen teltoissa ja ulkotiloissa.
Talvella 1941-1942 jo ainakin Motti 1:llä Karhumäessä ja vänrikki Solmu Kantolan ryhmällä Vaasenissa sisämajoitusmahdollisuudet. Mahdollisesti osa toimintaakin tapahtui sisätiloissa.
Komppanian pääosasto toimi sisätiloissa kaikissa sijoituspaikoissaan, Immolassa, Pitkärannassa, Äänislinnassa ja Karhumäessä.
Kun sitten mottijoukkueet alkoivat asettua lopullisille toimipaikoilleen, oli lähtökohtana tavallisesti teltta- tai muu tilapäismajoitus. Olosuhteita pyrittiin kuitenkin mahdollisimman pian parantamaan, ja kesään 1944 mennessä oli löydetty ja jopa itse rakennettu runsaasti erilaisia korsuja ja maanpäällisiä rakennuksia toiminta- ja majoituskäyttöön.
Matti Äyräpää on muistelmissaan todennut: “Moottoroidun joukkueen radiotiedustelijan toimintaolosuhteet poikkesivat huomattavasti komppanian pääosastossa tai Radiotiedustelukeskuksessa toimivien olosuhteista. Voidaan sanoa, että moottoroidun joukkueen miehet joutuivat jakamaan kenttäarmeijan vaivat. Usein oltiin teltta- tai korsumajoituksessa.
Varsinaisen työn lisäksi oli huolehdittava kalliin, salaisen kaluston vartiointitehtävistä. Kuuntelullisin perustein valitut paikat saattoivat sijaita hyvinkin lähellä etulinjaa ja joskus suorasuuntaustulen alaisenakin. Miinavaara ja vihollispartiot olivat myös kiusanamme. Vihollisen tulituksen kohteiksi jouduimme kuitenkin harvoin eikä meillä ollut tappioita kaatuneina; vain pari haavoittumistapausta on näistä moottoroiduista joukkueista tullut tietooni.” Näistä haavoittumistapauksista yksi tapahtui Motti 3:n proomukuljetuksen aikana Syvärillä. Kalustotappioita ei missään vaiheissa tullut.
Tehtävästä riippuen asemapaikka saattoi olla jonkin sotatoimiyhtymän esikunnan läheisyydessä. Tiedustelutiedot voitiin silloin välittömästi toimittaa perille. Sellaisessa paikassa saattoi olla mahdollista myös kytkeytyä paikalliseen vaihtojänniteverkkoon.
Kaikesta huolimatta vaikuttaa siltä, että mottijoukkueet olivat varsin suosittuja. Yleensä niihin lähdettiin mielellään, jopa suorastaan pyrittiin. Täällä tultiin kosketukseen rintamatehtävissä olevien yksiköiden kanssa, jolloin oman tehtävän mielekkyys ja tarpeellisuus tuli selvemmin esille. Myös tässä tehtävässä pääsi laajemmin liikkumaan ja näkemään laajaa Itä-Karjalaa ja sen erämaita, sen alkuperäisiä asukkaita. Vaivan ja vastuksen vastapainona oli toisaalta myös suurempi vapaus ja itsenäisyys, joka oli omiaan motivoimaan yhä parempiin suorituksiin”.
4.2 Motti 1
Motti 1 toimi Karhumäestä keväällä 1941 lähdettyään jonkin aikaa Paateneessa, kuten edellä on kerrottu. Siellä on mahdollisesti ollut käytössä kiinteitä rakennuksia, kuten myöhemmin Motti2:llakin oli. Rukajärvellä kesäkuussa 1942 asetuttiin Rukavaaran rinteille jykevään männikköön, JR52:n naapuriksi, noin 14km 14.D:n esikunnasta itään. Kuuntelutilana joukkueella oli sekä A-auto että Talvisodan Maija. Muina toimintatiloina olivat C- ja D-auto. Kuunteluolosuhteiden kannalta asemapaikka oli erittäin hyvä.
Alkuvaiheessa majoituttiin telttoihin. Yksi teltta oli varattu taloushuollon tarpeisiin. Keittiö oli sijoitettu risuista kyhättyyn katokseen. Syksyllä alettiin rakentaa asuinkorsua, joka saatiin käyttöön syystalvella. Myös toisen korsun, keittiökorsun rakentaminen oli aloitettu. Matti Äyräpää kertoo, että hän aluksi asui yksinään toimistossaan eli D-autossa nukkuen yönsä konepistooli seuranaan. Kun kerran oli todettu venäläisen partion vierailun jäljet aivan joukkueen tilojen läheisyydessä, siirtyi joukkueen johtajakin korsuun. Joukkueen kuuntelijat rakensivat hirsisaunan, jossa oli myös yksi asuinhuone. Rakennusluvat ja myös rakennusapua ja -materiaalia saatiin divisioonasta.
Autot olivat toimintatilana ahtaita, josta syystä Rukavaaran rinteelle alettiin suunnitella toimisto- ja asuintaloa, joka valmistuikin syystalvella 1943. Rakennuksessa oli kolme huonetta, kuuntelukeskus, toimisto ja upseerien asuinhuone.
Rintamilla oli näihin aikoihin, kesällä 1943 rauhallista. Tuudittauduttiin turvallisuuden tunteeseen, eikä naamiointiinkaan kiinnitetty erityisen hyvää huomiota. Venäläiset kuitenkin havahduttivat joukon eräänä yönä pommittamalla Rukavaaran aluetta useaan otteeseen. Kyseessä oli pienin pommein tehty vaatimaton operaatio, jonka tuloksena oli vain joitakin särkyneitä ikkunoita ja muita lieviä vaurioita. Eräänä kirkkaana talvipäivänä saunan lämmityksestä nouseva savu ärsytti vihollisen tykistön ampumaan saunan aluetta. Osumia ei onneksi tullut.
4.3 Motti 2
Motti 2 toimi Karhumäestä heinäkuussa 1942 lähdettyään Maaselän Kannaksella tiheään lehtimetsään maastoutetuissa autoissa, telttamajoituksessa. Käytössä oli tässä vaiheessa yksi kuunteluauto (A-auto) sekä toimisto- ja viestitysauto (D-auto). Ruoka valmistettiin avotulella, myöhemmin keittiökatoksessa. Sateinen sää hankaloitti elämää, tupakat homehtuivat ja ruokavarat kastuivat tilapäisissä maakuopissa.
Syyskuussa 1942 joukkue siirtyi Seesjärven rannalle Paateneen eteläpuolella sijaitsevaan Pogostan niemeen. Siellä saatiin käyttöön kaksikerroksinen entinen pappilarakennus, johon sopivat sekä kuuntelu-, viestikeskus- ja toimistotilat että keittiö ja majoitustilat. Salaamisen kannalta tuotti vaikeuksia se, että asuttiin keskellä vilkasta karjalaiskylää.
Paikka oli kuuntelun kannalta hyvä, mutta toisaalta uhanalainen. Joukkue oli useita kertoja vaarassa joutua saarretuksi. Ainoa tie taakse Paateneeseen oli jäälle aurattu ura, joka kevään lähestyessä uhkasi käydä kulkukelvottomaksi.
Kuuntelun avulla saatiin muun muassa tieto Paateneeseen suunnattavasta vahvan partion hyökkäyssuunnitelmasta. Tieto vietiin alueella toimivan RajaJP 5:n komentajalle, joka viipymättä ryhtyi torjuntavalmisteluihin. Hyökkäystä ei kuitenkaan tullut. Kriittisin oli tilanne uudenvuoden yönä 1942/1943, jolloin noin 100 miehen vahvuinen osasto katkaisi joukkueen yhteydet Paateneen eteläpuolelta.
Paateneesta siirryttiin helmikuussa 1943 Uhtualle, autoilla Karhumäkeen, sieltä junalla Hyrynsalmelle ja edelleen autoilla perille. Yksi yö yövyttiin hotellissa Joensuussa (hotellin omistaja poika, vänrikki Olli Inari palveli joukkueessa), toinen yö teltoissa Hyrynsalmella.
Uhtualle 3D:n esikunnan alueelle saavuttaessa oli valmiina pieni korsu, oikeastaan vain maakuoppa, asuinkäyttöön. Olavi Haaskiven kertoman mukaan tämä oli hylätty korsu, jossa vettä oli “lähes alapetille”. Suurempi, kuuntelutilaksi tarkoitettu korsu oli rakenteilla. Asuntiloiksi rakennettiin pahvitelttoja. Aluksi kuuntelu ja viestikeskus toimivat huolellisesti maastoutetuissa autoissa. Myöhemmin sijoitettiin kaikki kuuntelupisteet korsuun. Toiseen korsuun sijoitettiin viestikeskus, minkä ohella se toimi upseerien asuntona. Upseerit ruokailivat divisioonan esikunnan ruokalassa.
Turvalliselle esikunta-alueelle sijoittumisessa oli eräs epäkohta. Divisioonan esikuntapäällikö vaati mottijoukkueen henkilöstöä osallistumaan varuskunnalliseen toimintaan, muun muassa jalkaväkiharjoituksiin. Ei auttanut, vaikka joukkueen johtaja Matti Äyräpää selitti, kuinka yövuoron tehneiden kuuntelijoiden päivälepo häiriintyy. Vasta eversti Hallamaan puuttuessa asiaan saatiin ongelma pois päiväjärjestyksestä.
Esikunta-alue ei kuuntelun kannalta ollut erityisen hyvä, ja kun esikunnan läheisyys joka tapauksessa tuntui häiritsevältä, siirryttiin 6-7 km Beloje-järvestä lounaaseen sijaitsevalle Tetrivaaralle. Täällä kuunteluolosuhteet olivat hyvät. Asuintilaksi sinne rakennettiin kahden huoneen hirsirakennus. Kuuntelu ja toimistot olivat autoissa, keittiö ja ruokailutila suuressa pahviteltassa. Ajan mittaan rakennettiin myös pieni sauna lammen rannalle. Divisioona ei antanut mitään materiaalia saunan rakentamista varten. Kaikenlaista jätemateriaalia kuitenkin löytyi ja niin päästiin nauttimaan luonnonkivikiukaan löylyistä.
4.4 Motti 3
Motti3 siirtyi perustamisensa jälkeen keväällä 1942 Karhumäestä Syvärin suulle Voznesenjaan. Teiden ollessa kelirikon takia huonossa kunnossa tapahtui siirtyminen junakuljetuksena Karhumäestä Podporozeen eli Syvärin kaupunkiin ja siitä proomuilla Syvärin suulle. Joukkue majoittui ensimmäisessä sijoituspaikassaan Voznesenjassa kaksikerroksiseen taloon. Paikka oli rauhaton, lentokoneet ja Syvärillä liikkuvat tykkiveneet häiritsivät. Myös kuunteluolosuhteet olivat huonot. Tästä syystä melko pian siirryttiin proomukuljetuksin takaisin Podporozeen. Podporozessa asetuttiin voimalaitostyömaan työntekijöille aikanaan rakennetun mökkikylän kahteen mökkiin.
Täältä siirryttiin kahden vuoden kuluttua eli huhtikuussa 1944 Syvärin pohjoispuolelle Pavlovskajaan. Syvärin yli oli vain huonokuntoinen rautatiesilta ja ponttoonisilta. Hallamaalla lienee jo silloin ollut aavistus vihollisen tulevasta suurhyökkäyksestä. Myös Pavlovaskassa oli sisämajoitus. Kaikissa asemasotavaiheen toimintapaikoissa tapahtui kuuntelu autoissa, jotka naamioituina sijoitettiin majapaikkojen läheisyyteen. Toimistotilat oli sijoitettu majoitusrakennuksiin.
Kesän 1944 vetäytymisvaiheessa ja sodan loppuvaiheissa toimintaolosuhteet muuttuivat jälleen. Toiminta oli liikkuvaa ja toimittiin kenttäolosuhteissa, usein taistelualueiden läheisyydessä. Tämä tulee esille jäljempänä.