5 Toiminta, kohteet, tulokset
5.1 Kuuntelu
MO oli perustettu nimenomaan taktista lähikuuntelua hoitavaksi radiotiedusteluyksiköksi. Tässä tarkoituksessa sen joukkueet sijoitettiin rintamanosille, joilla tällaista tarvetta eniten oli, tukemaan alueelle ryhmittyneen yhtymän toimintaa. Nämä yhtymät ja joukko-osastot asemasodan aikana olivat
- Motti 1: 14. D (JR52)
- Motti 2: Maaselässä 4.D (JR25), Paateneessa RajaJP 5, Uhtualla 3.D
- Motti3: Podporozessa 17.D
Joukkueet raportoivat tuloksistaan kyseiselle yhtymälle ja pitivät jatkuvasti yhteyttä yhtymän tiedustelupuoleen. Myös viestipuoleen on pidetty kiinteää yhteyttä, ilmeisesti ennen kaikkea sen vuoksi, että Eljot-yhteyksien kytkemisessä joukkueesta komppaniaan ja mahdollisiin muihin yhteydenpitosuuntiin tarvittiin yhtymän viestiorganisaation toimenpiteitä. Joukkueen kuuntelun ulottuvuusalue saattoi olla laajempi kuin yhtymän vastuualue, joten se sai paljon muitakin tahoja kiinnostavaa tietoa. Sen vuoksi joukkueesta oli kiinteä raportointiyhteys myös komppanian pääosastoon. Omia kaukopartioita palvelevassa kuuntelutoiminnassa saatettiin pitää yhteyttä suoraan Päämajaan (Lokkiin), josta taas hoidettiin yhteydet kaukopartiojohtoon (ErP.4). Myöhemmin, kevättalvella 1944 on MO lähettänyt ilmoituksia suoraan ErP.4:lle. Yhteydenpito komppaniaan oli tärkeä myös sen vuoksi, että vastustajan salaamisjärjestelmistä eivät kaikki olleet joukkueen omin voimin ja kyvyin murrettavissa, eivätkä sanomat siis avattavissa. Komppaniatasolla oli tässä suhteessa enemmän voimaa ja korkeampi ammattitaito.
Joukkueissa ja komppanian kuuntelukeskuksessa hoidettiin kuuntelua jatkuvana ympärivuorokautisena toimintana. Kuuntelupisteitä oli pääosastossa 4 ja kussakin joukkueessa 3-4. Kuuntelupisteen kahden vastaanottimen järjestelmää voitiin käyttää eri tavoin hyväksi. Kun toisella vastaanottimella kuunneltiin tiettyä seurattavaksi määrättyä asemaa voitiin toisella etsiä uusia kohteita tai valita kuunneltavaksi seurattavan aseman eri taajuudella toimivaa vasta-asemaa. Myös saatettiin toimia niin, että kummallakin vastaanottimella oli oma seurannan kohteena oleva verkkonsa. Kuulokkeisiin liittyi kytkin, jolla kumpaankin korvaan saatiin eri vastaanottimen signaali. Yhden pisteen miehittämiseen tarvittiin 4 kuuntelijaa kunkin kuuntelijan työvuorojen noudattaessa seuraavaa rytmiä: 6 h työtä, 12 vapaata, 6 h työtä, 12 h vapaata, 6 h työtä, 12 h vapaata 6 h työtä, lopuksi 36 h vapaata (“pitkä vapaa”). Tähän työvuorokiertoon kului 4 vrk, joten keskimääräiseksi työajaksi tuli 6 h/vrk. (nykyinen tavanomainen 40 h viikkotyöaika merkitsee keskiarvona 5,7 h/vrk).
5.2 Paikannus
Kohteiden paikantamista varten oli B-autot alun perin varustettu AGA-Baltic-suuntimoilla. Käyttökokemukset suuntimisesta olivat huonot. Pinta-aaltosuuntimot eivät ole kovin käyttökelpoisia peitteisessä metsämaastossa. Mahdollisesti puutteita oli myös käyttötaidoissa. Sitäpaitsi mottijoukkueen sijoituspaikasta saadulla yhdellä suuntatiedolla ei kohteen paikantamisen kannalta olisi ollut suurta merkitystä, vaikka suuntimatulos olisi ollut tarkka. Joka tapauksessa lopputulos oli se, että suuntimoita käytettiin hyvin vähän. Kohteet paikannettiin sanomien sisältämien paikkatietojen perusteella. Venäläisissä sanomissa olevat koordinaattilukemat viestitettiin yleensä salaamattomina. Viestittäjän sähkötyskäsialan perusteella pystyttiin myös lähettävä asema usein tunnistamaan. Jos kyseinen asema oli aikaisemmin paikannettu, ei asemasotatilanteessa uutta paikannusta enää tarvittukaan. Paikkatietoa saatettiin käyttää hyväksi myös sanoman avaamisessa siten, että sanomassa olevan koordinaattitiedon määrittämässä maastonkohdassa muilla keinoin havaitun toiminnan oletettiin liittyvän sanoman sisältöön. Näin mahdollisesti päästiin kiinni sanomassa käytettyihin salakielitermeihin. Myöhemmin saatiin komppanialle saksalaisia AEG- ja Telefunken-pinta-aaltosuuntimoita, joiden käyttö ei ilmeisesti ollut sen aktiivisempaa. Kumsassa oli saksalainen kaukosuuntimo. Muistelmien mukaan sen kanssa oli yhteistoimintaa ja kaukosuuntimiseen pyrittiin jonkin aivan uudentyyppisen viestin tullessa havaituksi. Tästä on esimerkkinä jäljempänä esille tuleva saattuesanoma, jonka lähetyspaikka suunnittiin “johonkin Arkangelin suunnalle”. Päämajan Radiopataljoonalla oli kaukosuuntimoverkko, mutta sen hyväksikäyttämisestä MO:n toiminnassa ei ole tietoa. Todennäköisesti sitä ei käytetty hyväksi.
5.3 Kohteet
Pääkohteina olivat kesän 1941 hyökkäysvaiheessa ja asemasodan alkuvaiheessa tuettavan yhtymän vastassa olevat joukot, joista saatiin yhtymien komentajille arvokasta tietoa. Syksyllä 1941 oli näin saatu tiedustelumateriaali erittäin runsasta. Veteraanit mainitsevat muistelmissaan erityisesti venäläisen JR 376:n, josta oltiin kiinnostuneita sen vuoksi, että rykmentin komentaja oli suomalaissyntyinen everstiluutnantti Valli. Myös rykmentin pataljoonien komentajat olivat suomalaissyntyisiä. Venäläisten huhtikuussa 1942 toteuttamaa ns. Syvärin kelirikkohyökkäystä pystyttiin seuraamaan. Tässä vaiheessa ei Motti3 ollut vielä paikoillaan Syvärillä, vaan seuranta tapahtui komppanian pääosastossa Äänislinnassa. Hyökkäävän hiihtoprikaatin ja sen pataljoonien välistä sanomanvaihtoa pystyttiin sieppaamaan aina hyökkäyskäskyjä myöten.
Motti 2:lla oli vielä talvella 1942-1943 Paateneessa toimiessaan runsaasti kohteita vihollisen partiotoiminnan ollessa vilkasta Seesjärven alueella. Samoin pyrittiin seuraamaan pohjoisilla erämaa-alueilla Suomen puolella liikkuvia vihollispartioita.
Asemasodan jatkuessa radiotoiminta hiljeni oleellisesti vastassa olevien rintamajoukkojen aktiivisuuden vähentyessä ja niiden siirtyessä lankayhteyksien käyttämiseen. Tällöin merkittävimmäksi kohteiksi muodostuivat NKVD-joukot, jotka toimivat selustavarmistustehtävissä ja mm Stalinin kanavan ja Muurmannin radan suojaamistehtävissä. Vihollinen aloitti radiohiljaisuuden 10.5.1944. Se päättyi vasta suurhyökkäyksen alkaessa 9.6.1944.
NKVD-joukkojen radioliikenteen seurantaa saatettiin hyödyntää kahdella eri tavalla. Jäljittäessään ja takaa-ajaessaan suomalaisia kaukopartioita NKVD-yksiköt viestittivät käskyjä, joista selvisivät varmistusladut ja -reitit, havainnot suomalaisista partioista, väijytyspaikat, tunnussanat ja mahdollisesti muuta takaa-ajoon liittyvää tietoa. Näitä viestejä MO sieppasi ja avasi sekä välitti kaukopartiojohdolle, joka saattoi näiden tietojen avulla ohjata partioiden toimintaa ja paluuta takaisin omalle puolelle. Esimerkiksi 27.1.1943 osasto Vehniäiselle (1./ErP.4) välitettiin seuraava MO:n sieppaama “Saatujen tietojen mukaan” -sanoma: “27.1.9143 klo13.55 Rajav.ryhmän 80.patl. – Vodlajärven verkossa- sissitiedryhmän:o 3:n johtajalle Rigojeville: Viholliskopla murtautunut selustaamme Balan alueella. Käsken suojaamaan Yläjärven (Verhueje-ozeron) 8284 ja Nimettömän järven (Bezimennoje ozeron) 8280 välisen kannaksen. Jos vihollinen keksitään, on siitä viipymättä tehtävä ilmoitus.Tserepanov”. (Päämajan tiedusteluosaston jakamat tiedustelutiedot varustettiin merkinnällä “Saadun tiedon mukaan”, kun tieto oli saatu radiotiedustelulla).
NKVD-yksiköiden viestityksestä paljastui myös tietoja taistelujoukoista, joiden selustavarmistuksessa ne toimivat tai joihin niiden toiminta muutoin liittyi. Niinpä esimerkiksi Motti 3 selvitti venäläisen 7. A:n joukkojen ryhmitystietoja73. NKVD-rykmentin viestityksen perusteella. Ennen Syvärin rintamalla alkanutta suurhyökkäystä kesällä 1944 saatettiin tällä tavoin seurata hyökkäykseen ryhmittyvien vihollisjoukkojen yksiköitä ja niiden ryhmityssuuntia. Huhtikuussa 1944 siepattiin Syvärin suulla toimivan NKVD-pataljoonan sanoma, jonka mukaan: “merijalkaväkiprikaati NN:stä on karannut sotamies …”. Näin selvisi merijalkaväkiprikaatin olemassa olo alueella. Tämä taas ennusti tulevaa Tuuloksen maihinnousua, vaikkakaan tätä johtopäätöstä ei osattu etukäteen tehdä.