MO-Komppania

6 Venäläiset salaamisjärjestelmät, avaamistoiminta MO:ssa

6.1 Salaamismenetelmät

Sodan aikaisen radiotiedustelun oleellinen elementti oli salakirjoitettujen sanomien avaaminen eli saattaminen selväkielelle. Alan käsitteistö oli jossakin määrin epätäsmällistä, mutta yleisterminä oli kuitenkin avaaminen ja alan henkilöstöstä käytettiin nimitystä avaajat, avaushenkilöstö. MO:n pääosastossa oli avaustoimisto ja kussakin mottijoukkueessa tai erillisessä mottiryhmässä yksi avaaja. Joissakin yhteyksissä puhuttiin myös ratkaisujaoksesta tai -toimistosta. Käytettiin myös käsitettä murtoavaus. Tämä liittyy alan kansainväliseen termiin koodinmurtaminen (code breaking).

Venäläiset salaamismenetelmät olivat pääosin numeromenetelmiä. Salakirjoitettu teksti muodostui numeroryhmistä. Menetelmien laatu ja monimutkaisuus riippui organisaatiotasosta, jolla ne olivat käytössä. Monimutkaisuus merkitsi korkeampaa salaamisvarmuutta ja myös avaustoiminnalle suurempaa vaikeutta.

Alinta tasoa edustivat ns. keskustelutaulukot PT (peregovornaja tablitsa). Keskustelutaulukko oli yksikertaisimmillaan 10 x 10 ruudun ruudukko, jossa jokaiseen ruutuun oli merkitty kirjain tai numero. Näiden lisäksi ruudukossa oli vielä tilaa yleisimmille viestityksessä tarvittaville sanoille ja termeille. Ruudukon vaaka- ja pystyreunoissa oli rivi- ja sarakenumerointi, jolloin ruutu määrittyi kahden numeron avulla. Numerot olivat satunnaisessa järjestyksessä, lähettäjällä ja vastaanottajalla luonnollisesti samalla tavalla. Tällä tavoin viesti salattiin korvaamalla merkki tai sana kaksinumeroisella salasanalla. Rivi- ja sarakenumerointi vaihdettiin aika-ajoin. Tämä ns. 2N- eli kakkoskoodi oli käytössä alimmalla eli komppaniatasolla. Termiä “koodi” käytettiin yleisesti tässä yhteydessä, järjestelmän yleisnimenä. “Koodi”-termillä on salaamismenetelmien maailmassa myös rajoitetumpi merkitys, joka jäljempänä tulee esille. 2N-koodia käyttivät myös viestimiehet keskinäisissä keskusteluissaan. PT-järjestelmät kehittyivät ja muuttuivat sodan kestäessä. Ne tunnettiin eri “vuosimalleina” esimerkiksi PT-39, PT-41 ja PT-42 eri muunnoksineen, joihin oli lisätty avaajan toimintaa vaikeuttavia piirteitä. 2N-järjestelmään mahtui korkeintaan 100 merkkiä tai termiä.

Seuraava korkeampi taso oli 3N-koodi. Se muodostui yksinkertaisimmillaan 10-sivuisesta 2N-koodista. 3N-ryhmän ensimmäinen numero oli sivunumero, kaksi muuta numeroa olivat tavanomaiset 2N-koordinaatit kyseisellä sivulla. 3N-järjestelmään mahtui enimmillään 1000 merkkiä tai termiä. 3N-koodit olivat yleisimmin erikoisjoukkojen, esim. NKVD-joukkojen käytössä mutta myös maavoimien keskijohdon viestityksessä niitä käytettiin.

4N-menetelmät olivat tavallisesti keskijohdon menetelmiä, kullakin aselajilla ja muulla käyttäjällä omina sovellutuksinaan. Käytännössä nämä oli useimmiten rakennettu siten, että lähtökohtana oli ns. koodi (koodipohja), joka oli itse asiassa aakkosjärjestyksessä oleva luettelo tarvittavista termeistä ja merkeistä. Koodipohjaan liittyi graafinen järjestelmä, jonka avulla kunkin termin 3- tai 4-numeroinen vastike määräytyi. Koodit oli tarpeen pitää pitkiä aikoja samoina, sillä laajan koodikirjan tiheään tapahtuva “uusien painosten” jakelu olisi käytännössä ollut mahdotonta. Sen sijaan numerovastikkeen määrittämismenetelmä oli sellainen, että se voitiin helposti muuttaa säännöllisin väliajoin, esimerkiksi päivittäin vaihtuvan avaimen avulla. Joissakin järjestelmissä koodiluettelosta saatava vastike pidettiin samana, mutta se edelleensalakirjoitettiin. Tässä mahdollisia menetelmiä olivat korvaus tai yhteenlasku. Korvauksessa koodin numerot vaihdettiin toisiksi korvausavaimen avulla, jota oli helpompi vaihtaa tiheäänkin. Yhteenlaskumenetelmässä kuhunkin koodilukuun laskettiin yhteen ns. modulo-10-yhteenlaskulla (yhteenlasku ilman muistinumeroa) toinen luku, joka saatiin koodin käyttäjille jaetusta peittolukutaulukosta. Yhteenlaskuluvut eli peittoluvut olivat luonteeltaan satunnaisia lukusarjoja. Kun samaa peittolukutaulukkoa käytettiin pitkään, aloitettiin jokaisen sanoman peittäminen taulukon eri kohdasta. Tieto tästä alkukohdasta sisällytettiin sanoman erityisen indikaattori-numerosarjan avulla. Joissakin tapauksissa edelleensalakirjoittaminen tehtiin kahteen kertaan eri menetelmää käyttäen. 4N-koodin laajuus saattoi maksimissaan olla 10000 merkkiä ja termiä.

5N-salaaminen oli käytössä maavoimissa divisioona- armeijakunta- armeija- tasalla, ilma- ja merivoimissa vastaavilla organisaatiotasoilla. 5N-menetelmät perustuivat koodipohjaan, johon oli mahdollista sijoittaa 100000 merkkiä ja termiä. Edelleensalakirjoitus perustui yhteenlaskumenetelmään. Jatkosodan alussa käytettiin yleistä, siis laajalle käyttäjäjoukolle samaa peittolukutaulukkoa. Myöhemmin siirryttiin yhä enemmän käyttämään yhteysvälikohtaisia kertakäyttöisiä taulukkoja. Yleisenä piirteenä sodan kestäessä oli kaikkien salaamismenetelmien monimutkaistuminen, avainten tihenevä vaihtuminen ja paraneva salaamiskuri.

6.2 Salauksen avaaminen

Koko avaamisprosessi jakautuu kahteen portaaseen: salaamisperiaatteen ja -menetelmän tutkimiseen ja selvittämiseen, jonka tekivät avausorganisaation kokeneimmat tutkijat, muun muassa matemaattisia ja tilastollisia menetelmiä käyttäen; sekä varsinaiseen rutiini-avaustoimintaan ja sanoman kääntämisen suomenkielelle, jonka tekivät joko pelkästään kielimiehet tai matemaatikot ja kielimiehet yhteistoiminnassa.

Salaamisjärjestelmän periaatteen ratkaiseminen perustui pitkäaikaiseen kokemukseen, sanomien analysointiin sekä sotavanki- ja sotasaalistietoihin. Koodeja saatiin sekä omana että saksalaisten sotasaaliina. Yksikertaisten korvausmenetelmien ratkaisemisen lähtökohta oli viestien tilastollinen käsittely. Kun samalla avaimella salatuista sanomista laskettiin eri merkkien eli numeroparien suhteellinen lukumäärä ja verrattiin tuloksia venäjänkielen merkkien suhteelliseen esiintymistiheyteen tekstissä, päästiin käsitykseen eri numeroparien merkityksestä. Tarvittiin siis suuri määrä samalla avaimella lähetettyjä sanomia. Määrää rajoitti siis avainten vaihtumisväli, joka saattoi olla esimerkiksi yksi vuorokausi. Toisaalta viestien sisältöön kiinni pääsemiseen auttoi niiden kaavamaisuus ja määrämuotoisuus. Esimerkiksi pisteen paikan tunteminen sanomassa oli hyvä lähtökohta avaamiselle. Sen lisäksi tarvittiin kielen hallintaa, vastustajan organisaation tuntemusta ja useimmiten myös intuitiota samaan tapaan kuin ristisanatehtävän ratkaisemisessa. Koodipohjan tunteminen oli erittäin arvokas lisätieto. Jos sitä ei ollut, esim. sotasaaliina käytettävissä, se vähitellen rakentui avaustoiminnan edetessä sitä mukaa, kun kyseisellä menetelmällä viestitettyjä sanomia saatiin. Tässä mielessä puhuttiin “koodin kehittämisestä”. Kokeneen avaajan Simo Sarvennon mukaan riitti, että koodista oli selvitetty 30%. Sen jälkeen avaaminen kävi vaivatta. Aukot oli helppo ratkaista arvaamalla.

Yhteenlaskumenetelmissä ja muissa edelleensalakirjoitetuissa menetelmissä tarvittiin pohjakoodin lisäksi matemaattista analyysiä ja käsittelyä, joilla peittoluvut “kuorittiin” pois. Tässä tarvittiin aina useita sanomia, jotka oli salakirjoitettu samaa peittolukutaulukkoa käyttäen. Jos peittolukutaulukko oli kertakäyttöinen, oli sanoma avattavissa vain, jos salausvaiheessa olin tehty virhe käyttämällä samaa taulukkoa tai taulukon osaa useaan sanomaan. Yleistäen voidaan sanoa, että yksinkertaisten menetelmien avaaminen perustui huomattavalta osin kielen hallintaan. Niinpä MO:n avaajat oli yleensä valittu nimenomaan kielitaidon perusteella. Korkeamman tason menetelmien ratkaisemisessa tarvittiin lähtökohtaisesti taas matemaattista ajattelua. Avauspuolella oli runsaasti lottia työskentelemässä ratkaisutyössä tarvittavien tilastojen tekemisen yms. rutiinitehtävien parissa. Tietokoneita ei ollut, joten tilastotyö oli käsityötä.

6.3 MO:n avaamistoiminta

MO:n lähtiessä sotaan olivat sen avauspuolen resurssit todella vähäiset. Avaushenkilöstönä oli reservistä valittu pieni joukko venäjänkielen taitoisia miehiä, joilla varsinaisesta avaustoiminnasta ei ollut mitään käsitystä. Veteraanien muistelman mukaan oli lähdetty siitä, että MO etulinjan radiotiedustelujoukkona joutuu tekemisiin vain alimpien portaiden yksinkertaisten menetelmien eli 2N-koodien kanssa.

MO:n avaajana veteraani Simo Sarvento on muistellut, että MO:n ollessa vielä Säämingissä pyrittiin kuitenkin saamaan mukaan siellä PMRadP:n 1.komppaniassa eli maavoimapuolella toimivia jo Talvisodan läpi käyneitä avaajia. Tämä ei kuitenkaan tahtonut onnistua, sillä kukaan ei ollut halukas lähtemään rämpimään etulinjan hankaliin oloihin. Tässä vaiheessa saatiin vahvennukseksi kuitenkin ainakin luutnantti Vilho Savolainen, kokenut avaaja. Uusille miehille ei järjestetty mitään systemaattista koulutusta.

Kun sitten toiminta käynnistyi, aluksi Ruokolahdella, Immolassa ja Kannaksella sekä Laatokan itäpuolella, saivat kokemattomat avaajat lähes omin päin aloittaa perehtymisen avaustoiminnan maailmaan. Eräs veteraani on kertonut, että ensimmäinen käsky, minkä hän sai esimieheltä, kokeneemmalta avaajalta sai, oli “tee tilasto näistä sanomista”. Tehtävä tuotti aluksi hieman vaikeutta, sillä asianomaisella ei olut mitään käsitystä “tilasto”-sanan merkityksestä.

Avaajat selvittelivät ongelmia hyvin pitkälle keskenään keskustellen. Oltiin ikään kuin yhteisen ristisanatehtävän kimpussa. Kokeneempia neuvojia oli niukasti ja hekin tiukasti kiinni omissa tehtävissään. Veteraanien muistelmien mukaan eivät tulokset vielä kesällä 1941 olleet juuri mainittavia.

Avaamistoimintaan liittyy erityinen tapahtuma Motti 1:n toimiessa hyökkäysvaiheessa Kannaksella. Vastaanottimista kuultiin suurella voimakkuudella tulevaa 5N-lähetettä, jonka sisältöön mottijoukkueella ei ollut minkäänlaista kykyä päästä kiinni. Varmuuden vuoksi kysyttiin komppaniasta ja edelleen edelleen maavoimapuolelta Säämingista, kannattako sitä ottaa vastaan ja kirjata. Vastaus oli, että ehdottomasti kyllä. Kyseessä oli Kannaksen rintamalla vastassa olevan divisioonan viestitys, joka jostakin syystä kuului erityisen hyvin mottijoukkueen tasalla. Maavoimapuolella Säämingissä oli Neuvostoliiton maavoimien 5N-koodi hallinnassa. Se oli ratkaistu heti Talvisodan jälkeen. Nyt korjattiin tämän ratkaisun satoa Säämingissä. Mottijoukkue hankki tällä tavalla runsaasti erittäin merkittävää tietoa tietämättä itse, mistä oli kyse.

Vähitellen ammattitaito kasvoi. Radiotiedustelukeskuksesta saatiin lisää muutamia kokeneita avaajia, muun muassa kapteeni Rolf Lauren, luutnantti Voldemar Cavenius, ja sotilasvirkailija Nikolai Pavio. Syksyllä komppanian ollessa Pitkärannassa saatiin runsaasti mm. edellä mainittuun Vallin rykmenttiin liittyviä 3N-sanomia, jotka pystyttiin avaamaan. Venäjänkielen taitoista henkilöstöä otettiin myös jatkuvasti lisää. Systemaattista koulutusta ei edelleenkään järjestetty. Uudet avaajat perehtyivät tehtäväänsä työtä tekemällä. PMRadP:n henkilöluettelon mukaan on MO:ssa eri vaiheissa palvellut 22 avaajaa.

6.4 Sanomia avataan eri paikoissa

Avaajaorganisaatio muodostui sellaiseksi, että mottijoukkueissa oli yksi avaaja pääosan avausvoimaa ollessa komppanian avaustoimistossa. Lomien yms. seikkojen vuoksi avaajat joutuivat siirtymään joukkueesta toiseen. Joukkuetason avauskyky rajoittui yleensä 2N-koodeihin, joissakin tapauksissa pystyttiin avaan myös helppoja 3N-koodeja. Vastaanotetut 4N-sanomat välitettiin avaamattomina komppaniaan, jonka avaustoimisto pystyi ne avaamaan. Avatut sanomat lähetettiin takaisin joukkueelle, tuettavalle yhtymälle tapahtuvaa raportointia varten. Vaikeaksi osoittautuvat tapaukset lähetettiin edelleen Radiotiedustelukeskukseen Sortavalaan tutkittaviksi ja avattaviksi. Tämä koski erityisesti 5N-koodia, jonka avaaminen RTK:ssakin syksyn 1941 jälkeen onnistui vain satunnaisesti. Avaustoiminnassa RTK:n avausjaos ja MO:n avaustoimisto olivat tiiviissä yhteistoiminnassa vaihtaen tietoa jatkuvasti.

Käsityksen siitä, kuinka suurta osaa MO koko Päämajan radiopataljoonan sieppaustoiminnasta edusti, antaa oheinen taulukko tammikuulta 1943, jolta ajankohdalta on vertailukelpoiset tiedot käytettävissä. Taulukossa on esitetty sanomatyypeittäin lukumäärä/avausprosentti.

2N3N4N5NSanomia yhteensä
MO1169/821051/50839/503059
RTK
maavoimat, korvaussalaus
922/72505/67930/632357
maavoimat, yhteenlaskusalaus1861/53630/1,35391
merivoimat, korvaussalaus35/66201/331527/901763
merivoimat, yhteenlaskusalaus160/19811/67964/01935
RTK, sanomia yhteensä9578665129459411949

MO:n avaustoimiston kuukausikatsauksissa ilmoitettiin kuukauden aikana vastaanotetut sanomat koodityypeittäin (2N, 3N, 4N) ja niiden avausprosentti. Helmikuusta 1942 vuoden 1943 loppuun olivat vastaanotettujen sanomien lukumäärät kuukautta kohti suunnilleen seuraavat: 2N: 1200-1800, 3N: 1000-1500, 4N: 800-1400 kappaletta. Avausprosentit olivat vastaavasti: 2N: noin 80%, 3N: 40-60%, 4N: noin 25-50%. Vuoden 1944 aikana oli vähemmän tärkeiksi katsotut sanomat jätetty käsittelemättä, jolloin erityisesti 2N-sanomia oli käsitelty oleellisesti vähemmän, noin 100-400. Avausprosentit paranivat vuoden 1944 aikana: 2N noin 90%, 3N 50-80%, 4N 30-70%. Siihen on varmasti useita syitä. Avaajien ammattitaito kasvoi ja toisaalta liikkuvassa toiminnassa saattoi vihollisen salaamistoiminnan varmuuden suhteen tapahtua tinkimistä.