Seuraava artikkeli on Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia -teoksesta yli jäänyttä aineistoa ja sopii erinomaisesti kirjan oheislukemistoksi.
Lauri Lehtonen 31.12.2015
SAKSAN RADIOTIEDUSTELU 1939–1945
Saksan radiotiedusteluorganisaatiot hahmottuivat 1930-luvulla nopeasti muotoihinsa, jotka niillä sodan alkaessa olivat. Radiotiedustelua suorittavat toimielimet eivät muodostaneet yhtä kiinteätä kokonaisuutta, vaan pikemminkin varsin hajanaisen joukon erillisorganisaatioita, joiden välinen yhteistoiminta oli vähäistä.
Valtionhallinnon ylimmällä tasolla oli kolme itsenäistä radiotiedusteluorganisaatiota. Näistä kaksi, ulkoministeriön Personal Z Sonderdienst (Pers Z S) ja ilmailuministeriön, käytännössä natsipuolueen Forschungsamt (FA) olivat siviiliorganisaatioita. Sotilastiedustelua tällä tasolla edusti Wehrmachtin ylin radiotiedusteluorganisaatio Oberkommando der Wehrmacht/Chifferabteilung (OKW/Chi). Nämä kolme olivat itsenäisiä radiotiedusteluorganisaatioita, joihin sisältyivät kaikki asiaan kuuluvat elementit eli kuuntelu/viestien sieppaus, koodien murtaminen, liikennetutkimus ja tulosten kokonaisanalysointi.
Wehrmachtin kullakin puolustushaaralla oli operatiivis- taktista radiotiedustelua varten oma organisaationsa. Ne olivat itsenäisiä oganisaatiokokonaisuuksia, joita OKW/Chi ei varsinaisesti johtanut, ja joiden välinen yhteistoimintaa oli vähäistä. Nämä organisaatiot olivat:
- maavoimien radiotiedustelun johto-organisaatio, jonka nimitys sodan loppuvaiheessa oli Oberkommando des Heeres, general der Nachrichten Aufklärung (OKH/GdNA) ja sen alainen kenttäorganisaatio,
- merivoimien radiotiedustelun johto-organisaatio Oberkommando der Kriegsmarine, 4 Seekriegleitung III (OKM 4 SKL/III) ja sen alainen kenttäorganisaatio sekä
- ilmavoimien radiotiedustelun johto-organisaatio Oberkommando der Luftwaffe, Luftnachrichten Abteilung 350 (OKL/LN Abt 350) ja sen alainen kenttäorganisaatio.
-
Pääorganisaatioiden tehtävät, sisäiset organisaatiot ja toiminta
-
-
Pers Z S
-
Saksan ulkoministeriöön oli jo heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettu signaalitiedusteluyksikkö, jonka tehtävänä oli ulkomaiseen diplomaattiviestitykseen kohdistuva tiedustelu. Toisen maailmansodan syttyessä siitä oli tullut ulkoministeriön erikoisyksikkö Personal Z Sonderdienst (Pers Z S). Siinä vaiheessa sen henkilöstövahvuus oli noin 100 henkilöä, sodan lopussa noin 200. Toimipaikka oli Berliinissä, kunnes se maaliskuun 1943 pommituksessa tuhoutui ja yksikkö hajautettiin.
Pers Z S:n koodinmurto- ja avaustoiminta jakautui kahteen osaan, matemaattiseen ja kielitieteelliseen sektoriin. Edellinen keskittyi vaikeiden koodien murtamiseen, jossa apuna käytettiin myös IBM-tietojenkäsittelykoneita. Jälkimmäinen taas keskittyi murrettuihin koodeihin perustuvaan avaustoimintaan. Sen tehtäviin kuuluivat myös käännöstyöt ja raportointi..
Käsiteltävän materiaalinsa yksikkö sai osin omalta pieneltä kuunteluasemalta. Pääosan tuli kuitenkin muilta signaalitiedusteluorganisaatioilta, joiden tehtäviin ulkomaisen diplomaattiviestityksen ja lehdistö- ym lähetteiden seuranta myös kuului eli OKW/Chi:ltä ja FA:lta. Myös postilaitos toimitti omilta yhteyksiltään sieppaamaansa materiaalia. Huomattava osa materiaalista oli selväkielistä, useilla kymmenillä kielillä noin 50 maasta, sanomalehtien ja uutistoimistojen materiaalia sekä propagandalähetyksiä. Varsinaista liikenneanalyysiä ei tässä organisaatiossa suoritettu.
Koodien murtaminen ja avaustyö oli varsin tuloksellista. Keskitason diplomaattikoodeista pystyttiin lukemaan suurinta osaa, joitakin sataprosenttisesti. Täysin murtamatta jäivät vain Neuvostoliiton, Tšekkoslovakian ja Puolan (1942 jälkeen) diplomaattikoodit. Brittien Government Telegraph Code:n eri versioita luettiin, samoin USA:n Gray- ja Brown-koodeja. USA:n STRIP-koodia luettiin osittain ja ajoittain. Sen sijaan eri maiden koneellisia salauksia (esimerkiksi Englannin TypeX, USA:n SIGABA, Ruotsin Hagelin) Per Z S ei pystynyt murtamaan.
Yhteistoimintaa OKW/Chi- ja FA-organisaatioiden kanssa oli, vaikkakin Pers Z S-organisaatiota pidettiin varsin eristäytyvänä.
Suhteita FA-organisaatioon leimasivat Göringin ja Ribbentropin huonot suhteet. Materiaalia kyllä vaihdettiin ja alemman tason teknistä yhteistyötä tehtiin jonkin verran, mutta paljon tehtiin myös päällekkäistä työtä. OKW/Chi:n kanssa sujui paremmin. Se muun muassa luovutti diplomaattikoodeja koskevaa raakamateriaalia ja USA:n STRIP-koodien murtamisessa oli työnjako, jonka mukaan OKW/Chi käsitteli USA:n edustustojen väliset viestit ja Peerrs Z S taas USA:n ulkoministeriön kiertokirjeviestit.
Jokaisella korkeimman tason signaalitiedusteluorganisaatiolla oli omien salausjärjestelmien ja –tekniikoiden kehittämisosastot. Tällä alueella ei yhteistoimintaa juuri ollut. Erityisesti Pers Z S ei antanut Itse käyttämistään salausjärjestelmistä tietoja muille.
-
-
Forschungsamt (FA)
-
Vaikka Saksassa oli ulkoministeriön signaalitiedusteluorganisaatio ja poliisilla oma puhelinkuuntelunsa, katsoi Göring jo natsipuolueen perustamisvaiheessa välttämättömäksi puolueen omassa hallinnassa olevan signaalitiedustelun perustamisen. Näin syntyi vuonna 1933 ”tutkimuslaitos”, joka kätkettiin Göringin johtaman ilmailuministeriön organisaatioon. Se sai nimekseen Forschungsamt des Reichsluftfahrtministerium (Ilmailuministeriön tutkimuslaitos) eli lyhyemmin Forschugsamt (FA). Vaikka se siis muodollisesti oli ilmailuministeriön osa, ei sillä ollut mitään tekemistä ilmailun kanssa. Sen tehtävänä oli muista tiedustelulaitoksista riippumattomana tuottaa natsihallinnolle diplomaattista, poliittista ja taloudellista tietoa ulkomaista ja toisaalta varmistaa natsipuolueen ote valtakunnan sisäisissä asioissa. Sotilaallinen tiedustelu ei kuulunut sen tehtäviin.
Tietojen hankintaa ulkomailta laitos hoiti ensisijaisesti seuraamalla radioteitse tapahtuvaa diplomaattista, poliittista ja taloudellista tiedonvälitystä ja murtamalla siihen liittyviä salausmenetelmiä. Tämän lisäksi laitos seurasi yleisradioiden, sanomalehtien, uutistoimistojen ja propaganda-asemien lähetyksiä. Ennen sotaa seurattiin myös Saksan alueen läpi kulkevissa viestikaapeleissa välitettävää kansainvälistä viestitystä. Maan sisäistä ja erityisesti rauhan aikana Saksan ja ulkomaiden välistä tiedonvälitystä seurattiin puhelinkuuntelulla ja televiestintää seuraamalla.
Valtakunnan organisaatiossa laitos oli suoraan ilmailuministeri Hermann Göringin alainen. Sen pääjohtaja oli ensimmäisen maailmansodan radiotiedustelu-upseeri Gottfried Schapper, jonka virkanimitys oli Ministerial Direktor. Johto-organisaatio jakautui tyypillisen radiotiedustelun osastoihin, joista hallinnollisten osastojen lisäksi merkittäviä olivat signaalinsieppaus- , salakieli- sekä analysointi- ja evaluointiosastot. Näiden alaisuudessa oli laaja kenttäorganisaatio signaalinsieppausasemineen. FA oli täysin siviiliorganisaatio, joskin julkisuudessa sen johtohenkilöt saattoivat salaamis- ja turvallisuussyistä käyttää ilmavoimien asepukua. Henkilöstöä se sai ilmeisesti varsin vapaasti tarpeidensa mukaan. Johto-organisaation pääosastossa III, joka johti kuuntelua ja viestien sieppausta, oli noin 200 henkilöä. Pääosastossa IV, joka hoiti salakieli- ja koodinmurtamisasioita, oli noin 180 henkilöä. Analysointiosastossa (osasto V), joka hoiti käännöstyöt ja tulosten arvioinnin, oli 400 työntekijää. Työntekijöiden määrä enimmillään oli noin 2000 henkilöä. Työskentelykieliä oli 32.
Tietojen keräämistä varten FA:lla oli asemaverkosto, joka käsitti puhelinkuuntelu-, radioviestien sieppaus- ja televiestien sieppausasemia. Näiden lisäksi laitoksella oli yksi ulkomaisten yleisradiolähetysten kuuntelua hoitava asema. Puhelinkuuntelu- ja radiotiedusteluasemia perustettiin myös miehitettyihin maihin. FA:n edustajia oli myös OKW:n ja RSHA:n (Valtakunnan pääturvallisuusvirasto) kuuntelu- ja tarkkailuasemilla.
Yhteistoiminnan kannalta Saksan signaalitiedusteluorganisaatioiden kentässä FA lähtökohtaisesti toimi pääasiassa omassa eristäytyvässä yksinäisyydessään. Erityisesti koodien ja murtamisen suhteen tietojen vaihtoa oli erittäin vähän rajoittuen ilmeisesti pääasiassa maavoimien signaalitiedustelun ja FA:n väliseen yhteyden pitoon, joka koski Puna-armeijan käyttämän kaukokirjoitinsalauksen murtamista ja IBM-koneiden käyttämistä murtamistyössä yleensä. OKH oli IBM-koneiden käytössä pidemmällä. Puna-armeijalla oli käytössään saksalaista alkuperää oleva salaava kaukokirjoitin SZ-40 (todennäköisesti muunnettuna versiona), jonka salauksen FA mursi ja antoi tulokset OKH:lle. (Kyseessä oli samantapainen Geheimschreiber, jonka salauksen Ruotsin radiotiedustelu mursi vuonna 1941). Muunkin sieppaamansa sotilaallisen materiaalin FA antoi sotilaspuolen käsiteltäväksi. Paljon päällekkäistä työtä tehtiin esimerkiksi ulkomaisten radiolähetysten seurannassa, jota tekivät myös sekä Pers Z s että OKW/Chi. Ainakin osittain oli syynä se, että korkeat tiedustelujohtajat halusivat kukin omalta toiminta-alueeltaan esitellä tulokset henkilökohtaisesti Hitlerille. Organisaatioiden välisiin suhteisiin vaikuttivat myös joissakin tapauksissa huonot henkilösuhteet.
Koodien murtamisessa FA luonnollisesti keskittyi eri maiden diplomaatti- ja konsulikoodeihin. Se luki parinkymmenen maan keskitasoisia koodeja, mutta useisiin korkeimman tason koodeihin se ei pystynyt. Omaa luokkaansa tässä mielessä oli Neuvostoliiton kertakäyttöavaimiin perustuva yhteenlaskukoodi. USA:n STRIP-koodeja käsiteltiin mahdollisesti jossakin määrin onnistuen, mutta niiden vaatimaan suureen työmäärään vedoten siitä luovuttiin. Suomen Hagelin-salaus pystyttiin FA:n oman muistelmatiedon mukaan murtamaan, jos sanoma oli vähintään 4000 merkin pituinen. Natsihallinnon kannalta merkittävintä oli sanomalehdistön ja muun avoimen tiedonvälityksen seuranta. Brittilehdistö oli ainakin ajoittain paras tietolähde sotatilanteen seurannassa. On arvioitu, että kaikesta kerätystä tiedosta 20 % saatiin koodinmurtotoiminnan kautta ja 80 % salaamattomista lähteistä.
FA oli Saksan johdolle ja natsipuolueelle korvaamaton tiedon hankkija. Sitä kuvaa organisaation toiminnan tehokas jatkuminen hajautettunakin Berliinin pommituksen tuhottua sen toimitilat 1.10.1943.
2.3. OKW/Chi
OKW/Chi oli Wehrmachtin organisaatiossa johtoesikuntaan (Wehrmachtführungsstab, WFSt) kuuluvan viestiosaston (Amtsgruppe Wehrmachtnachrichtenverbindungen) alainen, joten sen nimilyhenne kokonaisuudessaan oli OKW/WFSt./Ag.WNV/Chi. Tavallisesti käytettiin suppeata muotoa OKW/Chi.
OKW/Chi oli sellaisenaan radiotiedustelun organisaatiokokonaisuus, johon kuului kuunteluasemia, avausorganisaatio ja raportointielin. Tässä tehtävässä sillä oli oma kohdealueensa, joka osin meni päällekkäin ulkoministeriön Pers ZS:n ja Göringin FA:n kanssa. Tämän lisäksi se toimi korkeimman tason koodinmurtajana, jolle puolustushaarojen organisaatiot lähettivät niille liian vaikeiksi osoittautuneet murtamistehtävät. Edelleen OKW/Chi:lle tuli sodan aikana vastuu asevoimien salausvälineiden ja –menetelmien salausvarmuuden ja turvallisuuden valvonnasta. Sen sijaan
OKW/Chi:n tiedustelutehtävä oli kaksijakoinen:
Ensimmäinen kohdeala käsitti diplomaattiliikenteen sekä muun eri valtioiden välisen liikenteen, joka liittyi esimerkiksi sotilasasiamiesten toimintaan tai taloudelliseen toimintaan. Tämä liikenne oli ensisijaisesti salattua sähkötysliikennettä ja edellytti siis koodinmurtokäsittelyä.
Toisen kohdealueen muodostivat vieraiden valtioiden yleisradiot, sanomalehdistö, uutistoimistot ja muut sen kaltaiset viestijät. Näissä oli yleensä kyseessä selväkielinen puheradioliikenne, jonka jälkikäsittely oli pääasiassa käännöstyötä.
OKW/CHI:n tehtäviin pyrittiin sisällyttämään myös tutkiin, ohjusten ohjausjärjestelmiin ja muihin teknisiin toimintoihin liittyvien radiosignaalien tutkiminen eli nykytermein ilmaistuna elektroninen mittaustiedustelu. OKW/Chi ei ollut halukas siirtymään tälle alueelle. Siksi perustettiinkin elokuussa 1944 uusi suoraan viestikomentajan alainen erillisorganisaatio, jonka tehtäväksi tämä tuli. Siihen liittyi myös tutkien ja muiden radioelektronisten laitteiden häirinnän suunnittelu sekä tiedustelun systemaattinen ulottaminen koko radiotaajuusalueille, desimetri- ja senttimetriaallot mukaan luettuina, joita radiotiedustelu ei siihen mennessä kattanut. Organisaatioon kuului kolme signaalinsieppausasemaa. Laitoksen johtajan eversti Randevigin titteli oli Wehrmachtnachrichtenführer Zu Besonderer Vervendung 700.
Toiminnallisesti puolustushaarojen organisaatiot toimivat itsenäisesti, eikä OKW/Chi pyrkinyt niitä varsinaisesti johtamaan. Ainoastaan ongelmatilanteissa, esimerkiksi vaikeiden koodien murtamiskysymyksissä OKW:n ja puolustushaarojen tai eri puolustushaarojen välillä oli yhteistoimintaa ja tietojen vaihtoa.
Yhteistä asevoimien, sekä OKW:n että puolustushaarojen, radiotiedusteluorganisaatioille oli se, että ne olivat organisaatiotasoillaan viestijohdon, eivät siis tiedustelujohdon, alaisia. Tekniikkaan liittyviä yhteyksiä pidettiin merkittävämpinä kuin tiedustelutoimintaan liittyviä. Radiotiedustelu tuotti pitkälle analysoitua tietoa, jonka yhdistämistä muuhun tiedustelutietoon ei tässä artikkelissa käsitellä.
-
Puolustushaarojen radiotiedusteluorganisaatiot
-
-
Maavoimien radiotiedustelu
-
3.1.1. Johto-organisaatiot sodan eri vaiheissa
Saksan maavoimien radiotiedustelu oli toiminut erilaisissa organisaatiomuodoissa ainakin vuodesta 1919 alkaen, 1930-luvun alkupuolelle asti asevoimien ainoana radiotiedusteluorganisaationa. Sodan alettua alkoi radiotiedustelun voimakas kehittäminen ja uudelleenorganisointi, jonka tuloksena organisaatio ja tehtävät kiteytyivät keskitetymmin maavoimia palveleviksi. Vuosina 1939 – 1941 tähän kehityskulkuun sisältyi useita vaiheita. Tehtävä rajattiin vain vieraisiin maavoimiin kohdistuvaan tiedusteluun. Tähän liittyen esimerkiksi diplomaattiviestitykseen kohdistuva tiedustelu siirrettiin vuonna 1939 perustetun OKW/Chi:n tehtäväksi.
Omien salaamisjärjestelmien testaamista varten perustettiin erillinen yksikkö Inspektion 7, Gruppe 4 (In 7/IV), joka organisaatiossa oli varustelupuolen (Chef des Heeresrüstung und Befehlshaber des Ersatzheeres) alainen. Sen tehtävänä oli omien salaamisjärjestelmien kehittämisen ja testaamisen lisäksi koodiavainten tuottaminen ja jakelu.
Tiedustelun johtamista koordinointia sekä ja tulosten analysointia ja yleisarviointia varten perustettiin maavoimien johtoa palveleva johtokeskus Horchleitstelle (HLS). Jo vuonna 1941 todettiin HLS-yksikön kuormituksen kasvaneen liian suureksi käytettävissä oleviin resursseihin nähden. Tästä syystä sen tehtävät jaettiin kahdelle uudelle organisaatiolle. Pelkästään kryptoanalyyttisiä tehtäviä varten perustettiin organisaatio Chef der Heeresrüstung und Befehlshaberdes Ersatzheeres Inspektion 7, Gruppe VI (In 7/VI). Tämän erikoisen hallinnollisen järjestelyn perusteena oli se, että tätä kautta oli helpompi rekrytoida uutta avaushenkilöstöä sekä maavoimien radiotiedustelun johto- että kenttäorganisaatioon. Toiminnallisesti In 7/VI oli maavoimien radiotiedustelujohdon alainen. Varsinaiseksi maavoimien radiotiedustelun johto- ja taktiseksi analysointielimeksi perustettiin Leitstelle der Nachrichten Aufklärung (LNA), joka toimi Lötzenissä Itä-Preussissa.
Uuden avausorganisaation In 7/VI:n tehtäväksi siirrettiin myös omin salaamisjärjestelmien tutkiminen ja arviointi, jolloin aikaisemmin perustetulle In 7/IV-organisaatiolle jäi vain salausjärjestelmien kehittäminen sekä avainten valmistaminen ja jakelu.
Pian todettiin, että johtoelin LNA että avausorganisaatio In 7/VI olivat liian etäällä maavoimien johdosta. Tästä syystä vuoden 1941 lopulla irrotettiin näistä elimistä Puna-armeijaan kohdistuvaa kryptoanalyyttistä ja taktista analyysiä suorittava henkilöstö ja sijoitettiin Lötzeniin Itä-Preussiin. Tästä muodostui ydin uudelle itärintaman radiotiedustelun johtoportaalle Horchleitsetelle Ost (HLS Ost), joka siis keskittyi pelkästään Puna-armeijaan kohdistuvaan radiotiedusteluun.
LNA ja In 7/VI muodostivat muihin kohteisiin (USA, Englanti jne) suuntautuvan radiotiedustelun johdon. Syksyllä 1943 avausorganisaatio In 7/VI siirrettiin maavoimien viestipuolen alaisuuteen uudella nimellä Oberkommando des Heeres/Allgemeines Heeres Amt/Amtsgruppe Nachrichten/Nachrichten Aufklärung (OKH/AHA/AgN/NA).
Marraskuussa 1944 maavoimien radiotiedustelun kolme johtoyksikköä (HLS Ost, LNA ja In 7/VI) sulautettiin yhteen uudeksi johtoportaaksi Oberkommando des Heeres General der Nachrichten Aufklärung (OKH/GdNA), joka sijoittui Berliinin lähelle Zosseniin.
-
-
-
Kenttäorganisaatio
-
-
Kenttäorganisaation peruselementteinä olivat radiotiedustelurykmentit Kommandeur der Nachrichten Aufklärung (KONA). Niitä perustettiin alkuvaiheessa viisi, joista itärintamalla kolme, KONA 1 eteläiselle, KONA 2 keskiselle ja KONA 3 pohjoiselle armeijaryhmälle, länsirintamalla oli yksi rykmentti ja Balkanin suunnalla yksi. Organisaatiota vahvennettiin suurella määrällä matemaatikkoja ja kielimiehiä. Vuodesta 1942 lähtien KONA-rykmenttien lukumäärä lisättiin niin, että niitä sodan lopussa eri sotanäyttämöillä oli yhteensä yhdeksän, joiden lisäksi perustettiin kaksi pienempää erillisyksikköä.
KONA-rykmentit olivat itsenäisiä radiotiedusteluorganisaatioita siinä mielessä, että niihin sisältyivät sekä viestien sieppaus että kryptoanalyysi samoin kuin liikennetutkimus ja taktinen analyysi. Organisaatio yksityiskohtien osalta oli erilainen eri rintamilla, mutta tyypilliseen kokoonpanoon kuuluivat:
- taktinen analysointi- ja arviointikeskus Nachrichten Aufklärung Auswertstelle (NAAS), joka toimi armeijaryhmätasalla,
- kiinteä kuuntelukomppania Feste Nachrichten Aufklärungstelle (Feste) armeijatasalla,
- kaksi kaukotiedustelukomppaniaa Nachrichten Fernauklärung Kompanie (FAK) armeijatasalla,
- kaksi lähitiedustelukomppaniaa Nachrichten Nahaufklärung Kompanie (NAK) armeijakuntatasalla,
- lähitiedustelukomppaniaan kuului 2 – 3 lähitiedustelujoukkuetta Nachrichten Nahaufklärungszug (NAZ).
Komppanioista FAK ja NAK olivat moottoroituja yksiköitä.
Sodan aikana KONA-rykmenttien kokoonpanoihin tuli monenlaisia muutoksia muun muassa sen vuoksi, että uusia perustettaessa siirrettiin niihin osia olemassa olevista rykmenteistä. Esimerkiksi helmikuussa 1945 siirrettiin pohjoiseen armeijaryhmään kuuluneen KONA 2:n pääosat Veikselin armeijaryhmään ja jäljelle jääneistä osista muodostettiin KONA Pohjoinen, johon kuului vain NAAS, yksi FAK, kaksi NAK- komppaniaa ja yksi lähitiedustelujoukkue.
Pohjois-Suomessa 20. Vuoristoarmeijakunnan tukena oli alkuvaiheessa erillinen kaukotiedustelujoukkue Nachrichten Fernaufkärungszug Nord (NFAZN) sekä lähitiedustelukomppania NAK 961. Suuntimo, joka toimi Kumsassa Suomen Päämajan Radiopataljoonan moottoroidun komppanian läheisyydessä, kuului ilmeisesti edellä mainittuun kaukotiedustelujoukkueeseen.
Maaliskuussa 1944 NFAZN ja NAK 961 sulautettiin yhteen yksiköksi, joka sai nimekseen NAA 11. NAA 11, joka oli kokoonpanoltaan ainoalaatuinen yksikkö, oli suoraan HLS Ost:in alainen ja oli siinä mielessä rinnastettavissa KONA-rykmentteihin. NAA 11:llaja sen edeltäjillä oli merkittävä rooli Suomen ja Saksan välisessä radiotiedusteluyhteistyössä.
-
-
-
Kryptoanalyysi
-
-
Merkittävimmät kryptoanalyysitulokset maavoimien radiotiedustelu saavutti itärintamalla. Aktiivinen radiotiedustelu oli alkanut jo Neuvostoliiton hyökätessä Puolaan ja jatkui edelleen Suomen talvisodan aikana. Taktisella koodilla OKK-5 salatut sanomat luettiin lähes sataprosenttisesti. Samoin hallittiin ylempien johtoportaiden 5N-koodi. Tilanne muuttui suunnilleen vuodenvaihteessa 1941/1942, jolloin yleisen komentokoodin sijasta alettiin käyttää joukkokohtaisia taktisia koodeja, joiden koodipohjia ja avaimia vaihdettiin tiheään ja 5N-
koodissa siirryttiin kertakäyttöavaimiin. Taktiset koodit saksalaiset kuitenkin pystyivät jatkuvasti murtamaan, mutta 5N-koodia enää harvoin, lähinnä salaajien satunnaisten virheiden ansiosta. Kokemukset olivat samat kuin suomalaisilla.
-
Merivoimien radiotiedustelu
Saksan merivoimien radiotiedustelu syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana sattumanvaraisesti niin kuin radiotiedustelun idea monessa muussakin maassa. Viestimiehet kuuntelivat aikaa tappaakseen vastaanottimistaan kuuluvia lähetteitä. Kun alettiin kuulla englannin laivaston viestejä, heräsi uteliaisuus viestin sisällön suhteen ja tästä alkoi systemaattinen kuuntelu ja viestien sieppaus. Toiminta organisoitiin nopeasti ja organisaatio sai nimen Beobachtungsdienst, (B-dienst). Toiminta vakiintui ja kiteytyi samoihin muotoihin kuin muissakin radiotiedusteluorganisaatioissa.
1930-luvulla tapahtuneeseen Saksan laivaston voimakkaaseen kehittymiseen liittyi myös B-dienst-organisaation kehittyminen ja laajeneminen niin, että sen henkilövahvuus toisen maailmasodan syttyessä oli noin 6000 henkilöä. Merivoimien johtoesikuntaan Oberkommando der Marine (OKM) kuului vuonna 1944 6 jaostoa Seekriegsleitung (1 – 6 SKL). Näistä 3 SKL oli tiedustelujaosto ja 4 SKL viestijaosto. Radiotiedustelu kuului viestijaostoon sen III osastona (4SKL/III). Sen johtajana oli kommodori (Kapitän zur See) Max Kupfer.
Radiotiedustelun kenttäorganisaatio muodostui alueorganisaatiosta (divisioonista, MPA), kuuntelun pääasemista (MPHS) ja sivuasemista (MPNS). Laajimmillaan kuunteluasemien ketju ulottui Mustalta mereltä Pohjoiselle Jäämerelle ja sivuketjuna vielä Viron pohjoisrannikolle. Asemilla tapahtui kuuntelutoiminta sekä suuntiminen ja muu liikennetutkimukseen liittyvä havainnointi ja rekisteröinti. Myös alempitasoisten koodien murtaminen kuului asematason tehtäviin.
Merellä olevat alukset, osittain myös sukellusveneet suorittivat taktista radiotiedustelua ja suuntimistoimintaa. Ainakin sukellusveneiden signaalitiedusteluvarustukseen kuului myös vastustajan tutkan käytön paljastavia varoitusilmaisimia. Joissakin sukellusveneissä oli myös laajan tutkataajuusalueen kattavia tiedusteluvastaanottimia, joilla pyrittiin paljastamaan uusien tutkataajuuksien ja tutkatyyppien käyttöön tuleminen.
Esikunta jakautui evaluointiosastoon ja kryptoanalyysiosastoon. Edellisen tehtäviin kuului alemman tason koodien murtamis- ja avaamistehtäviä päätehtävän ollessa liikennetutkimuksen ja avaamistoiminnan tuloksiin perustuva tilanneraporttien laatiminen. Kryptoanalyysiosasto hoiti korkeamman tason koodien murtamistehtävää.
Tiedustelu kohdistui kaikille Saksan merivoimien toiminta-alueille. Ehdoton pääpaino oli kuitenkin saattuesodassa ja siinä mielessä oman sukellusvenelaivaston tukemisessa.
-
Ilmavoimien radiotiedustelu
-
Yleistä, ylin johto
-
Saksan ilmavoimien oma radiotiedustelu käynnistyi varsin myöhään, mutta sodan lähestyessä alkoi voimakas kehitys ja laajeneminen, jota jatkui sodan loppuun asti. Kun henkilöstövahvuus vuonna 1937 oli 1 upseeri ja 20 siviilihenkilöä se vuonna 1945 oli yhteensä 13 000 henkilöä. Sen toimintafilosofia poikkesi muiden radiotiedusteluorganisaatioiden toimintaperiaatteista selvästi siten, että johtoajatuksena erityisesti alkuvaiheissa oli ”Signaalitiedustelu ilman koodien murtamista”. Tässä käsitteeseen ”signaalitiedustelu” sisältyivät kohteina radioviestityksen lisäksi kaikki radiolähetteitä käyttävät laitteet, kuten tutkat ja ilmailun navigointijärjestelmät. Näiden lähetteitä suuntimalla, teknisesti analysoimalla ja niiden toimintaa seuraamalla ja analysoimalla saatiin runsaasti taktista ja strategista tiedustelutietoa. Tosiasiassa koodien murtaminen ja salattujen sanomien lukeminen liittyi muiden radiotiedusteluorganisaatioiden tapaan toimintaan, mutta aina jotenkin sivuosassa.
Toisen maailmansodan alun salamasotavaiheessa toiminnan painopisteenä oli taktinen, taistelutoimintaan välittömästi liittyvä, lähinnä puheradiotoimintaan liittyvä tiedustelu. Ranskan valtauksen jälkeen toiminta laajeni strategiseen tiedusteluun, jonka kohteen ennen kaikkea oli Englannin ilmavoimien ryhmitys, vahvuudet ja toimintasuunnitelmat. Myös Neuvostoliiton ilmavoimiin kohdistettiin strategista tiedustelua Balkanille sijoitettujen tiedustelupisteiden avulla jo ennen operaatio Barbarossan käynnistymistä.
Strateginen tiedustelu pysyi osana signaalitiedustelun tavoitteita koko sodan ajan, mutta erityisesti länsirintamalla ja Saksan valtakunnan alueella yhä merkittävämmäksi tuli taktisen tiedustelun rooli valtakunnan ilmapuolustuksessa ilmavalvontajärjestelmään integroituna elementtinä. Muilla rintamilla, erityisesti itärintamalla toiminta kiteytyi tavanomaiseksi yhdistelmäksi strategista ja taktista tiedustelua.
Ilmavoimien radiotiedustelun organisaatio oli lähes koko sodan ajan tietynlaisessa käymisvaiheessa. Jatkuva keskustelun ja erimielisyyksien aihe oli kysymys siitä, oliko signaalitiedustelu hallinnollisesti ja toiminnallisesti tiedustelujohdon (A-2) vai viestijohdon alainen. Sen alistus tiedustelujohdolle olisi ollut luontevaa yhtenä tiedustelutiedon tuottajana muiden tiedustelulajien rinnalla, kun taas jälkimmäisessä vaihtoehdossa olisi korostunut tekninen ammattitaito sekä laitekehityksen että järjestelmien käytön ja huollon kannalta.
Ensimmäinen organisaatioratkaisu käynnistyi 1.1.1937, jolloin Ilmailumisteriöön perustettiin ilmavoimien komentajan alaiseksi yhden upseerin ja 20 siviilityöntekijän organisaation nimeltään Chiffrier Stelle, Oberbefehlshaber der Luftwaffe (Chi Stelle OB d L, tavallisesti käytettiin lyhennettyä lyhennettä Chi Stelle). Ilmavoimat oli tässä vaiheessa vasta yhden vuoden ikäinen puolustushaara. Organisaatiota laajennettiin nopeasti perustamalla maavoimien esimerkin mukaisia kiinteitä kuunteluasemia, peitenimellä ”Sääradioasemia” (Wetterfunkempfängerstellen) ja suuntimisasemia, ”Säätutkimusasemia” (Wetterforschungsstellen). Näiden lisäksi perustettiin liikkuvia kuuntelujoukkueita, jotka yhdistettiin komppanioiksi (Luftnachrichten Funkhorchkompanie Mot).
Komppanioiden tuottama materiaalin lähetettiin alustavan liikenneanalyysin ja sanomien avaamisen jälkeen Chi Stellen käsittelyyn. Siellä tulokset lopullisesti käsiteltiin ja toimitettiin tarvitsijoille eli eri puolustushaarojen esikuntiin ja ilmavoimien yhtymille (Luftflotte). Pian todettiin, että tiedot ilmavoimien joukoille on saatava nopeampaa tietä. Tästä syystä perustettiin ilmavoimien yhtymiä palvelevia tiedustelukeskuksia ”sääjohtokeskuksia” (Wetterleitstelle, W-Leit).
Useiden organisaatiokokeilujen jälkeen päädyttiin vuonna 1939 järjestelmään, jossa kiinteät ja liikkuvat radiotiedusteluyksiköt yhdistettiin pataljoonatasoisiksi yksiköiksi. Pataljoonat taas liitettiin yhtymien viestirykmenttien alaisuuteen irrotettuina Chi Stellen hallinnollisesta johdosta. Pataljoonan kokoonpanoksi vakiintui analysointikomppania, joka oli itse asiassa sama kuin edellä mainittu W-leit (Leitstelle) , kaksi liikkuvaa radiotiedustelukomppaniaa ja kolme kiinteää kuunteluasemaa. Uusi organisaatio lähti tehokkaasti toimimaan ja sen ansiosta Saksan ilmavoimien johdolla oli ennen sotatoimien alkamista syyskuussa 1939 selkeä kuva naapurimaiden ilmavoimien vahvuudesta ja suorituskyvystä.
Tässä organisaatioratkaisussa ei siis alistuskysymystä ylimmällä tasolla tiedustelu- ja viestijohtojen välillä ratkaistu Chi Stellen ollessa suoraan ilmavoimien komentajan alainen. Joukkojen tasolla signaalitiedustelu kytkettiin viestiorganisaatioon. Tämä perusratkaisu oli voimassa aina syyskuuhun 1944 asti, joskin yksityiskohdissa tapahtui muutoksia keskustelun alistuskysymyksistä jatkuessa edelleen.
Nopeasti edenneissä hyökkäyksissä Puolaan ja Ranskaan ei ilmavoimien radiotiedustelun toiminta vielä näkynyt merkittävästi, joskin se oli jo näyttänyt kykynsä ilmavalvonnassa täsmällisen maalitiedon tuottajan hävittäjätorjunnalle. Vasta länsirintaman stabiloituessa ja hyökkäyksen itään alettua alkoi ilmavoimien radiotiedustelun merkittävä laajeneminen. Kenttäorganisaatiot eri rintamasuunnilla, idässä, lännessä ja Välimeren suunnalla toimivat varsin itsenäisesti kunkin toimintasuunnan tilanteen ja vaatimusten mukaan. Chi Stellen alaosastot hoitivat eri alojen koordinaation kentällä olevien tiedustelukeskusten (W-Leit, Leitstelle) suuntaan ja toisaalta kokosivat kentältä tulevat tiedustelutulokset ylimmälle johdolle tapahtuvaa raportointia varten.
Ilmapommitusten kiihtyessä vuosina 1942 ja 1943 tuli radiotiedustelusta yhä merkittävämpi osaa ilmavaroitus- ja torjunnan johtojärjestelmää. Liittoutuneiden ilmavoimien toimintaan liittyvien tutkien käytön lisääntyessä syntyi tarve perustaa erityinen tutkasignaalitiedusteluun perustuva valvontayksikkö Funkmessbeobachtungsdienst ja tutkahäirintää suorittava erikoisyksikkö Funkstördienst. Nämä toiminnot, jotka nykyterminologiassa luetaan elektronisen sodankäynnin (ELSO) piiriin kuuluviksi laskettiin silloin osaksi tiedustelualaa ja kyseiset toimintapaikat olivat tiedusteluasemien yhteydessä sekä länsirintamalla että eteläisessä suunnassa. Myöhemmin näiden johtoelimeksi perustettiin Chi Stellen rinnalle Funkleitstand-niminen johtoporras.
Kehittynyt organisaatio tuotti jatkuvan tietovirran ilmavoimien ylijohdon tiedustelulle (A-2), mutta se oli johtosuhteiltaan muodostunut mutkikkaaksi. Tiedusteluyksiköt olivat toisaalta paikallisten ilmavoimayhtymien, toisaalta Chi Stellen johdossa. Organisaation kokonaisuudistus nähtiin tarpeelliseksi. Tämä toteutettiin vuoden 1944 kuluessa useassa vaiheessa. Ensimmäiseksi keväällä 1944 siirrettiin Chi Stellen ja signaalitiedustelun kenttäyksiköiden toiminnallinen johto ilmailuministeriön alaisuudesta OKL:n viestipäällikön johtoon viestiesikunnan kolmanneksin osastoksi (Gen Nafue III).
Tämä muutos merkitsi sitä, että johtamisen keskittyminen koski vain toiminnallista puolta. Hallinto jäi edelleen hajanaiseksi. Tilanne korjattiin syksyllä 1944, jolloin radiotiedustelun toimielimet myös hallinnollisesti alistettiin ilmavoimien viestipäällikön esikunnan radiotiedusteluosastolle Gen Nafue III:lle. Osaston johto oli jaettu kahtia, hallinnolliseen ja operatiiviseen johtoon. Hallinnollisen johtajan virkanimitys oli radiotiedustelukomentaja (Höherer Kommandeur der Funkauklärung , lyhenteenä Höehr Kdr d Funkaufklrg). Gen Nafue III muodostui kuudesta jaostosta, joista merkittävin oli radiotiedustelun johtoportaana alusta asti toiminut Chi Stelle. Chi Stellen johtajalla oli samalla Gen Nafue III:n toisen johtajan eli operatiivisen johtajan asema. Hallinnolliseksi johtajaksi tuli kenraali Klemme ja operatiiviseksi johtajaksi sekä Chi Stellen päälliköksi everstiluutnantti Friedrich, josta käytännössä tällä tavalla tuli ilmavoimien radiotiedustelun korkein operatiivinen johtaja. Chi Stellestä muodostui ilmavoimien radiotiedustelun operatiivinen johtoesikunta.
Syksyn 1944 organisaatiouudistuksessa radiotiedustelun kenttäyksiköt organisoitiin radiotiedustelurykmenteiksi (LN Regt) ja erillisiksi pataljooniksi (LN Abt). Myös Chi Stelle rinnastettiin radiotiedustelupataljoonaan ja sai tässä mielessä nimityksen (Oberkommando der Luftwaffe, Luftnachrichten Abteilung 350, lyhenteenä OKL/Ln Abt 350). Jatkossa tässä tekstissä käytetään edelleen nimitystä Chi Stelle. Rykmentit ja niiden alaiset pataljoonat sekä erilliset pataljoonat jaettiin eri ilma-armeijojen tueksi. Esimerkiksi Norjaan sijoitetun 5. Ilma-armeijan yhteyteen tuli radiotiedustelupataljoona 355 (Ln Abt 355) ja itärintamalle radiotiedustelurykmentti 353 (Ln Regt 353) siten, että sen 1. pataljoona tuki pohjoisella rintamanosalla toimivaa 1. Ilma-armeijaa, 2. pataljoona keskisellä rintamanosalla toimivaa 6. Ilma-armeijaa ja 3. pataljoona eteläisellä rintamanosalla toimivaa 4. Ilma-armeijaa.
Radiotiedustelun saadessa yhä merkittävämmän roolin valtakunnan ilmapuolustuksessa ilmavalvonnan ja ennakkovaroituksen välineenä perustettiin Gen Nafue III-organisaatioon tätä puolta johtamaan Chi Stellen operatiivisessa alistuksessa toimiva johtoelin Zentraler Gefechtstand für Funkauswertung (ZAF). Aikaisemmin mainitun Funkleitstellen toiminnot sisällytettiin tähän organisaatioon. ZAF:n johtaja toimi samalla valtakunnan alueen radiotiedustelun johtajana (Funkaufklärungsführer Reich, FAF), jonka tehtävänä oli hoitaa ennakkovaroitus- ja valvontatiedon jakelua käyttäjille.
Chi Stellen analysointi- ja evaluointitoiminnat organisoitiin sotatoimisuuntien mukaan, länsirintaman, saattuetoiminnan, Välimeren alueen ja itärintaman osastoihin (Referate). Näiden lisäksi organisaatioon kuului hallinnollinen osasto ja kryptoanalyysiosasto. Analysointiosastot olivat kiinteässä yhteydessä toiminta-alueensa radiotiedustelurykmentin tai –pataljoonan analysointikomppaniaan. Käytännössä yhteydenpitoa tehostettiin sijoittamalla eri alueiden analysointiosastot lähemmäksi sotatoimisuuntien analysointikomppanioita. Erityisesti tämä koski itärintaman suunnan analysointiosastoa. Se toimi aluksi Zitomirissä Kiovan länsipuolella, siirtyi sitten Varsovaan ja sodan loppuvaiheessa Cottbusiin Berliinistä noin 100 km kaakkoon. Aivan viime vaiheessa radiotiedustelurykmenttien analysointikomppaniat ja Chi Stellen analysointiosastot sulautuivat yhteen.
Kryptoanalyysiosasto hoiti keskitetysti vaikeinta aluetta, joka käytännössä tarkoitti liittoutuneiden korkeimman tason koodeja, Puna-armeijan koodeista tämä tarkoitti lähinnä 5N-koodeja. Näitä taas kertakäyttöavaimiin perustuvina ei pystytty murtamaan. Alemman tason koodit, joita olivat jotkin liittoutuneiden taktiset koodit ja käytännössä Puna-armeijan kaikki taktiset koodit, käsiteltiin rykmenttien kryptoanalyysiosastoissa. Neuvostoilmavoimien koodeja käsittelevä kryptoanalyysiosaston osa siirrettiinkin eteen radiotiedustelurykmentin yhteyteen. Tämä oli mahdollista sen vuoksi, että 85 % sanomista pystyttiin avaamaan rykmenttitasalla. Näin tulokset saatiin nopeasti lentoyksiköiden käyttöön.
Liittoutuneiden laivasaattueisiin liittyvään ilmavoimatoimintaan kohdistuva radiotiedustelu irrotettiin länsisuunnan yksiköstä omaksi erikoisyksikökseen vuonna 1943. Se seurasi USA:n ilmavoimien toimintaa ja kehitystä yleensä, mutta erityisesti Atlantilla sekä pohjoisilla merialueilla laivasaattueisiin liittyvää ilmavoimien sekä USA:n ja Englannin kuljetusilmavoimien toimintaa. Tätä liittyvän kuuntelu tapahtui pääasiassa Münchenin lähellä olevalla asemalla sekä Espanjaan sijoitetulla kuunteluasemilla, joiden peitenimitys oli ”Hankintatoimisto”. Muita meriliikenteeseen liittyviä kuunteluasemia oli Balkanilla, Italiassa, Ranskassa ja Norjassa.
Länsirintaman analyysiosastoon kuului alaosasto, jonka tehtävänä oli tutkia alas ammuttujen lentokoneiden tutka- ja navigaatiolaitteet sekä niihin liittyvä dokumenttiaineisto taustatiedon saamiseksi tiedustelua ja vastatoimenpiteitä varten.
Itäisen suunnan analyysitoiminta poikkesi huomattavasti muista suunnista. Kun läntisillä suunnilla liikenneanalyysi oli selkeästi tärkeämpi tiedon tuottaja kuin koodien murtaminen, oli idässä tilanne päinvastainen. Koodit olivat helposti murrettavissa ja tietoa saatiin merkittävästi tätä kautta. Toinen ero itäisen ja läntisen suunnan välillä oli se, että kun lännessä kentälle tuli lähes kuukausittain uutta radio- ja tutkatekniikkaa, idän suunnalla todettiin neljän sotavuoden aikana van muutama harva radiotekninen innovaatio. Toinen idän toiminnan ominaispiirre oli se, että jokainen ilma-armeija kehitti oman toimintatapansa radioliikenteessä. Tästä johtuen paras radiotiedustelullinen asiantuntemus kehittyi rintaman lähellä oleviin radiotiedustelupataljooniin, eikä analyysin keskittäminen olisi tuottanut mitään lisäarvoa. Tästä johtuen myös Chi Stellen itäsuunnan analyysiosasto toimi rintaman läheisyydessä.
Itäsuunnan analyysiosasto perusti pienen 10 miehen ilmavalvonnallisen varoitusyksikön ”Meldekopf Warsaw”, varoittamaan kaukotoimintailmavoimien yöllisistä hyökkäyksistä. Neuvostoilmavoimien huonosta radiokurista johtuen pystyttiin hyökkäysmuodostelman vahvuus
ja mahdollinen kohde ilmoittamaan ilmavalvonnallisen radiotiedustelun keskukselle (ZAF) viimeistään siinä vaiheessa, kun muodostelma oli ylittänyt etulinjan.
Chi Stellen kryptoanalyysiosaston vahvuus oli suurimmillaan vuonna 1942, noin 400 henkilöä. Huolimatta siitä, että alemmantasoisten koodien murtaminen oli siirretty alemmille organisaatiotasoille, ja osastolle jäivät vain korkeamman tason koodit, teki se mittavaa työtä. Väitetään, että vielä tammikuussa 1945 siellä avattiin 35000 läntisen suunnan ja 15000 itäisen suunnan sanomaa. Neuvostoilmavoimien 5N-koodia ja liittoutuneiden SIGABA-koodia ei täälläkään pystytty murtamaan. Tapauksissa, joissa jokin uusi koodi oli käytössä vain rajoitetulla alueella tai rintamanosalla, lähetettiin Chi Stellen edustaja kyseiselle rintamanosalle avustamaan avaustoiminnassa. Tästä syystä osasto toimi käytännössä hajautetusti laajalla alueella.
Aikaisemmin mainittu tutkasignaalitiedustelun yksikkö Funkleitstand toimi edelleen, nyt liitettynä Gen Nafue III:n organisaatioon. Sen suhde ilmavaroitusyksikköön ZAF on epäselvä. Joka tapauksessa sen tehtävänä oli tutka- ja navigaatiosignaaleita sieppaamalla hankkia teknistä ja toiminnallista tietoa vastustajan ilmavoimista. Pienempiä tutkasignaalin sieppauskeskuksia (Funkbefehlsstände) perustettiin radiotiedustelupataljoonien yhteyteen, jossa niiden tehtävä oli paikallisesti sama kuin Potsdamissa toimivan pääkeskuksen Funkleitstand.
-
-
Kenttäorganisaatio ja sen toiminta
-
Muodollisesta rykmentti- ja pataljoonaorganisoinnista huolimatta kullakin toimintasuunnalla toimiva kenttäorganisaatio oli sisällöltään hyvinkin yksilöllinen.
Länsisuunnan organisaatio muodostui kolmipataljoonaisesta rykmentistä LN Regt 359 ja erillisistä pataljoonista LN Abt 356 ja LN Abt 357. Rykmentin LN Regt 359 alaiset pataljoonat olivat kokoonpanoiltaan ja tehtäviltään täysin erilaiset:
- pataljoona käsitti 4 komppaniaa: rykmentin analysointikeskuskomppania, viestikomppania, taktisen tiedustelun komppania ja teknisen huollon komppania.
- pataljoona käsitti 4 komppaniaa,: VHF-tiedustelukomppania (Englannin taktisiin ilmavoimiin kohdistuva puhekuuntelu), kaksi HF- tiedustelukomppaniaa (Ranskan ja USA:n taktisiin ilmavoimiin kohdistuva sähkötyskuuntelu) ja tutkasignaali-tiedustelukomppania.
- pataljoona käsitti 5 komppaniaa: 3 HF-tiedustelukomppaniaa (mm. kuljetusilmavoimiin kohdistuva sähkötyskuuntelu), VHF-tiedustelukomppania, ja tutkasignaali-tiedustelukomppania
Erilliset pataljoonat 356 ja 357 olivat taktisen ilmatiedustelun yksiköitä, jotka perustivat ilmavaroituskeskuksia valtakunnan alueelle.
Länsisuunnan ilmatiedustelun tavoitteet olivat sekä strategisia (liittoutuneiden ilmavoimien vahvuudet ja ryhmitys) että taktisia (reaaliaikainen ilmavaroitus ja torjunnan ohjaus). Taktinen tehtäväalue oli ehdottomasti tärkeämpi. Siihen tiedon hankkijoina ja analysoijina osallistuivat sekä LN Regt 351 että erilliset pataljoonat.
Taktisen tiedustelun johtajana ja koordinoijana toimiva valtakunnan alueen ilmavaroitusjohtaja (Funkaufklärungsführer Reich, FAF), ja hänen johtoesikuntansa, aikaisemmin mainittu ilmavaroituskeskus ZAF, kytkeytyivät selvästi länsisuunnan ilmavoimien radiotiedusteluun. Tehtävässään FAF oli erityisesti valtakunnan alueen ilmapuolustuksesta vastaavan Hävittäjäarmeijakunnan I (Jagdkorps I) neuvonantaja.
Berliinin lähellä sijaitsevan ZAF sai raportit kaikkien sotatoimisuuntien analysointikeskuksilta, mutta pääkohteena olivat Englannin ja USA:n pommitusilmavoimat niitä tukevine hävittäjävoimineen. Keskus laati tilannekatsauksen 12 tunnin välein jaettavaksi tilannetietoa tarvitseville tahoille. Sisäinen tilannekatsaus pidettiin päivittäin klo 18.
Rykmentillä LN Regt 351 ja länsisuunnan erillisillä pataljoonilla oli omat raportointikeskuksensa (Meldekopf), jotka lähettivät alueelliset raporttinsa ilmapuolustuksen, myös siviilipuolustuksen johtoportaille ja eräille merivoimien johtoportaille. Strategisen tiedustelun tehtävät oli jaettu komppanioittain siten, että eri komppanioiden kohteina olivat esimerkiksi RAF:n koulutusyksikkö, RAF:n pommituslennosto ja USAAF:n pommitusvoimat.
Itärintaman radiotiedustelurykmentin LN Regt 353 kokoonpano poikkesi huomattavasti länsisuunnan organisaatioista, sillä kohteet olivat sekä tekniseltä että operatiiviselta kannalta täysin erilaiset. Kokoonpano ja toimintaperiaatteet oli sovitettu vastaamaan ja hyväksi käyttämään neuvostoilmavoimien viestitoiminnan heikompaa tasoa länsivastustajan tasoon verrattuna. Alueellisista olosuhteista riippuen rykmentin kolme pataljoonaa olivat jossakin määrin yksilöllisiä kokoonpanoltaan. Komppanioita oli 1. pataljoonalla neljä, muilla viisi. Näytteenä eri komppaniatyypeistä ja niiden tehtävistä tarkastellaan seuraavassa 1. pataljoonan komppanioita, jota olivat sieppaus- (kuuntelu-)komppania, erillisasemien johtokomppania ja analysointikomppania.
Sieppauskomppanian päätehtävä oli sähkötyskuuntelu, jota se suoritti analysointikomppanian ohjaamana. Sen yhteydessä toimi suuntimoiden ohjauspiste, joka välitti siepattuihin viesteihin liittyvät ohjauskomennot suuntimoille. Analysointikomppania hoiti varsinaisen paikannuksen.
Erillisasemien johtokomppania oli teknisen huollon yksikkö. Se vastasi pataljoonan viestiyhteyksistä sekä erillisten kuuntelu- ja suuntimosemien tekniikasta. Viestiyhteydet olivat langallisia kaukokirjoitin- ja puhelinyhteyksiä ylempiin johtoportaisiin ja naapuripataljooniin sekä radioyhteyksiä pataljoonan erillisasemiin ja varayhteyksinä muihin johtoportaisiin. Erilliset puhekuunteluasemat toimivat hävittäjätukikohtien läheisyydessä.
Analysointikomppania jakautui alasektoreihin Puhekuuntelun analyysisektorin tehtävänä oli puheviestitiedusteluun perustuva tavanomainen liikenneanalyysi ja sen perusteella vastustajan ryhmityksen ja toiminnan yleistilannekuvan ylläpitäminen puhekuuntelun sekä suuntimistoiminnan tulosten perusteella. Tilannekuvaan kuului yksityiskohtainen tietous aina ohjaajien nimiä myöten. Puhekuuntelun tulokset menivät kuunteluasemilta myös suoraan lentoyksiköille. Pommituslentoyksiköiden seurantasektorilla oli ensisijaisesti vastustajan pommitusilmavoimien toimintaan liittyvä varoitustehtävä. Liikenneanalyysisektori ylläpiti sähkötyskuuntelun tuloksiin perustuvaa tilannekuvaa vastustajan ilmavoimien johto-organisaatioista ja ilma-armeijoiden ryhmityksestä.
Erillinen suuntimistulosten analysointisektori tuki selvittämillään paikannustiedoilla muita analysointisektoreita. Sektorin erityistehtävänä oli käsitellä Neuvostoliiton ilmapuolustuksen tutkien toimintaa koskevat raportit, jotka syntyivät siepatuista tutkavalvonnan viesteistä. Tutkatoiminnnan kuuntelua hoitivat vain tähän tehtävään suunnatut kuunteluyksiköt (WIM-Truppe). Näiden viestien perusteella voitiin omia hävittäjiä varoittaa joutumisesta tutkien valvontaan. Tämän toiminnan merkitys oli alueellisesti varsin pieni. Tutkia oli vähän, ainoastaan Leningradin alueella.
Kryptoanalyysisektori oli analysointikomppanian henkilömäärältään vahvin alayksikkö. Panostus tähän oli perusteltua sen vuoksi, että neuvostoilmavoimien taktisten koodien heikkouden ja radioiden runsaan käytön ansiosta kryptoanalyysi tuotti runsaasti tietoa. Neuvostoilmavoimien sääpalvelun siepatut sanomat käsitteli erillinen analysointikomppanian sääsektori, joka tuotti säätietoa suoraan lentoyksiköiden ja ylempien johtoportaiden käyttöön.
Erillinen kokonaisanalyysisektori laati yhteenvedot muiden sektorien tuloksista. Se ylläpiti kortistoa vastustajan ilmavoimien ryhmityksestä, vahvuuksista yms. sekä laati näistä päivittäiset omalle ilma-armeijalle ja sen alayksiköille jaettavat raportit.
Ilmavoimien radiotiedustelu tuki myös maavoimia erityisesti vastustajan suurten hyökkäysoperaatioiden edellä, jolloin maavoimat noudattivat tarkkaa radiohiljaisuutta. Hyökkäystä tukeva ilma-armeija ei voinut tehdä valmistelujaan ja suorittaa siirtojaan ilman radioliikennettä. Tällä tavoin maavoimien hyökkäyssuunnitelma paljastui ainakin oleellisilta osiltaan.
Pataljoonien vastuualueet oli määritetty siten, että 1. eli pohjoista pataljoonaa vastassa oli Itämeren laivaston ilmavoimat ja seitsemän Puna-armeijan ilma-armeijaa, 2. pataljoonaa vastassa oli yksi ilma-armeija sekä radiomajakkatoiminta kokonaisuudessaan, 3. pataljoonan vastuualueella oli kolme ilma-armeijaa ja kaukotoimintailmavoimat (ADD, vuoden 1945 alkupuolelta lähtien 18. ilma-armeija) sekä ilmavoimien komentoverkko.
ADD oli radiotiedustelulle helppo kohde. Sen koulutustaso ei ollut erityisen hyvä, josta syystä hyökkäysosaston liikkeelle lähtöön liittyi paljon muun muassa suunnistusvaikeuksista johtuvaa radioiden käyttöä. Hyökkäykset oli ajoitettu niin, että lähtö tapahtui iltahämärissä, jolloin kohdealueelle saavuttiin pimeään aikaan. Ensimmäinen tieto hyökkäyksestä saatiin tukikohtien maaradioliikenteestä ja tietyistä sääsanomista. Hyökkäysreitille etukäteen lähetetty säätiedustelukone oli myös alkavan hyökkäyksen selvä indikaatio. Näiden ennakkomerkkien perusteella saatettiin radiotiedustelupataljoonan pommituslentojen seurantasektori hälyttää toimintaan. Lennon aikana muodostelma käytti sekä sähkötys- että puheliikennettä. Pommitusmuodostelmaa seurattiin suuntimatuloksia hyväksikäyttäen. Muodostelman ylittäessä pataljoonien vastuualuerajan seuranta luovutettiin toiselle pataljoonalle. Kohdealueella hyökkäysmuodostelma siirtyi radiohiljaisuuteen, jolloin seuranta siirrettiin tutkaverkolle.
Puna-armeijan Ilma-armeijoihin kohdistuva taktinen tiedustelu oli ensisijaisesti ulkoasemilla tapahtuvan puhekuuntelun ja siihen liittyvän suuntimisen varassa. Hyvien kielitaitoisten kuuntelijoiden niukkuus rajoitti jossakin määrin toimintakykyä. Sähkötyskuuntelulla saatiin ryhmityksiä, vahvuuksia yms. koskevaa perustietoa. Tehokas tiedustelu oli ensiarvoisen tärkeä erityisesti siinä vaiheessa, kun polttoaine- ja lentokalustopula rajoittivat Saksan ilmavoimien toimintaa. Periaatteena oli, että koneet lähetettiin ilmaan vasta, kun maali oli varmasti tiedossa ja paikannettuna.
Eteläiseen suuntaan, Välimeren alueelle kohdistuva radiotiedustelu käynnistyi vuonna 1938. Sitä varten oli Saksan alueelle perustettu Chi Stellen alainen kiinteä tiedusteluasema W-Leit 13. Sodan levittyä välimeren alueelle radiotiedustelun kapasiteettia tähän suuntaan lisättiin perustamalla asemia Ateenan ja Palermon alueille. Näiden toiminta ei ollut koordinoitua, joten ne lähettivät erikseen analysointituloksensa Chi Stelleen.
Kesällä 1941 Saksan ilmavoimia ja ilmavoimien radiotiedustelua Välimeren alueella vahvennettiin. Muodostui kaksi radiotiedustelukeskusta, joista toinen valvoi Välimeren alueen itäistä, toinen läntistä osaa. Näillä ei edelleenkään ollut yhteistä koordinoivaa johtoa, ja toiminta oli osittain päällekkäistä.
Vuonna 1943 Chi Stelle tiukensi otettaan ja vahvensi rooliaan radiotiedustelun tulosten analysoinnissa. VHF-puheradiotiedustelua ja tutkasignaalitiedustelua vahvennettiin. Pääkohteeksi tulivat liittoutuneiden ilmavoimayksiköt, jotka uhkasivat Sisilian ja Afrikan välistä Afrika Korps:in huoltoliikennettä. Tässä vaiheessa sähkötysradiokuuntelun merkitys väheni sen ansiosta, että Englannin ilmavoimat olivat parantaneet koodiaan niin sanomia ei enää pystytty avaamaan. Liittoutuneiden suoritettua maihinnousun Italiaan radiotiedusteluyksiköt joutuivat vetäytymään. Ne pystyivät toimimaan vain ajoittain keskittyen lähinnä liittoutuneiden pommituslentoihin liittyvään radioliikenteeseen.
Lokakuussa 1944 tehtiin eteläsuunnalla saama organisaatiouudistus kuin muissakin suunnissa. Signaalitiedusteluvoima koottiin rykmentiksi LN Regt 352. Se pyrki ja pystyikin seuraamaan kaikkia signaalilähteitä eli ilmatoiminnan HF- ja VHF- sähkötys- ja puheradioliikennettä, tutkien maalitietoviestitystä sekä ilmavalvonta ja lentokonetutkien samoin kuin omatunnuslaitteiden signaaleita. Se pystyi edelleen ylläpitämään ajantasaista tilannekuvaa liittoutuneiden ilmavoimien ryhmityksestä ja antamaan varoitukset lähestyvistä pommitushyökkäyksistä. Toiminta päättyi saksalaisten joukkojen antautumiseen.
-
-
Koodien murtaminen
-
Edellä on eri yhteyksissä yleisluonteisesti todettu ero, joka saksan radiotiedustelun
koodimurtamiskyvyssä länsi- ja itärintamien välillä oli. Tätä voidaan ilmavoimien osalta
konkretisoida tilastolla, jonka mukaan Englannin ja USA:n ilmavoimilla oli käytössään yhteensä
noin 30 koodia. Näistä 7 oli sellaisia, joilla salattuja viestejä pystyttiin jatkuvasti lukemaan, 6
sellaisia, joita ei missään vaiheessa murrettu ja loput sellaisia, joita luettiin joko ajoittain tai
pitkällä, jopa viikkojen viiveellä tai ei pystytty missään vaiheessa lukemaan.
Itärintamalla tilanne oli täysin erilainen. Neuvostoilmavoimien taktiset koodit olivat maavoimien
koodien kaltaisia ja ja samalla tavoin murrettavissa.
6. Radiotiedusteluorganisaatioiden välinen yhteistoiminta
Lähtökohtaisesti kukin organisaatio teki omaa työtään ikään kuin omassa lokerossaan. Tämä ei kuitenkaan estänyt sitä, että esiin tulevia yhteisiä ongelmia erityisesti kryptoanalyysialueella pyrittiin tutkimaan ja ratkaisemaan yhteistoiminnassa, jota OKW/Chi koordinoi. Göringin Forschungsamtin kanssa oli ainakin ilmavoimilla jossakin määrin yleisluonteista kryptoanalyysiin liittyvää yhteistoimintaa.
Toinen muoto yhteistoimintaa oli puolustushaarojen organisaatioiden välistä tietojen vaihtoa tai tiedoilla tukemista. Tämä liittyi erityisesti sellaisiin tapauksiin, joissa jonkin puolustushaaran tiedustelulla oli paremmat mahdollisuudet saada tietoa kohteista tai alueista, jotka varsinaisesti kuuluivat toisen puolustushaaran toimintapiiriin. Tästä hyvänä esimerkkinä on aikaisemmin mainittu tilanne, jossa maavoimista ei tiettyyn operaatioon liittyvän radiohiljaisuuden takia saada tietoa, mutta maavoimia tukevat ilmavoimat eivät käytännön syistä voi noudattaa radiohiljaisuutta ja tällä perusteella ilmavoimien tiedustelu voi tukea maavoimien tiedustelua. Maa- ja ilmavoimien radiotiedustelurykmentit vaihtoivat yhteydenpidon varmentamiseksi yhteysupseereita. Samassa hengessä ilmavoimien radiotiedustelu tuki merivoimia sekä Mustan meren että pohjoisilla alueilla.
-
Yhteistoimintaa Suomen radiotiedustelun kanssa
Yhteistoiminnan sisältö oli pääasiassa sanoma- ja koodimateriaalin vaihtoa erityisesti sellaisten koodien osalta, joita käytettiin molempien osapuolten toiminta-alueilla. Maavoimien kanssa yhteistyö ja tietojen vaihto käsitti kaikki sekä taktisen tason että ylemmän tason koodit. Merkittävimpänä kohteena olivat Puna-armeijan divisioona-tasosta ylöspäin käytettävät 5-numeroiset koodit, joiden ratkaisemisessa oli tärkeätä mahdollisimman suuri samalla koodilla ja avaimella salattu sanomamäärä. Puna-armeija tehosti jatkuvasti 5N-salaustaan päätyen lopulta kertakäyttöisten avaimien käyttämiseen, joka merkitsi sitä, että näitä sanomia ei enää pystytty avaamaan, ellei salaaja tehnyt virheitä. Juuri mahdollisten salausvirheiden varalta jatkettiin materiaalin keräämistä yhteistoiminnassa edelleen. Puna-armeija luotti 5N-salaukseen niin vahvasti, että se jatkoi tietyn koodin käyttämistä, vaikka se tiesi sen joutuneen saksalaisten käsiin.
Yleensäkin koodien vaihtuessa lähetettiin uudella koodilla saatu sanoma-aineisto yhteistoimintaosapuolelle, jolloin saattoi käydä niin, että koodi oli ollut jo kauan käytössä jollakin muulla rintamanosalla ja siellä jo ratkaistu.
Merivoimien yhteistoiminta liittyi Suomenlahden ja Laatokan koodeihin.
Ilmavoimatiedustelussa yhteistoiminta käsitti lentoyksikköjen esikuntiin ja tukikohtaorganisaatioihin kohdistuvan tiedustelun. Vuonna 1944 ADD tuli merkittäväksi kohteeksi. Saksalaisilta saatiin mm ADD:n koodi, joka teki ennakkovaroitusten antamisen mahdolliseksi.
Tärkeimmät kontaktipisteet Saksan ja Suomen välisessä radiotiedusteluyhteistyössä Saksan puolella olivat
- LNA (HLS Ost), jossa oli pysyvästi suomalainen yhteysupseeri, pääosan sota-aikaa kapteeni, myöhemmin TKK:n metalliopin professori Heikki Miekk´oja
- meritiedustelussa asemat MPHS Reval ja MPHS Kirkenes,
- Pohjois Suomen tiedusteluyksikkö NAAS -11; täällä ei ollut suomalaista yhteysupseeria, vaan yhteydenpidon hoiti Suomen Radiotiedustelukeskuksessa oleva saksalainen yhteysupseeri.
Saksan radiotiedustelun yhteysupseereina Suomessa (Radiotiedustelukeskuksessa) , oli lokakuuhun 1943 kapteeni W Marquart ja siitä edelleen yliluutnantti R Riemersmidt. Mikkelissä oli Ilmavoimien yhteysupseeri yliluutnantti Vaaz.
Tietomateriaalin välitys tapahtui kaukokirjoittimella ja kuriireilla.