Kirjoitus on julkaistu eräiden yksityiskohtien osalta “karsittuna” Lahden seudun Sotaveteraanien Jouluviestissä 2012.
Pertti Laaksonen
Orimattila
Sotaveteraanit, jotka eivät voineet puhua kokemastaan
Päämajan Radiopataljoonassa, Hallamaan joukoissa ja yleensäkin tiedustelutehtävissä palvelleet olivat sodan jälkeenkin vaiteliaita. He eivät kertoneet sotakokemuksiaan edes veteraanien tapaamisissa eivätkä keskinäisissä keskusteluissa. Monella oli pelko seurauksista aina 1990-luvulle saakka. Operaatio Stella Polariksen kokeneet näkivät, miten osa sotakavereista jäi koko iäkseen Ruotsiin tai pakeni vieläkin kauemmaksi. Näin pakenivat myös joukon päälliköt, everstit Reino Hallamaa ja Aladár Paasonen.
Nämä samat tunnot olivat myös orimattilalaisella sotaveteraanilla, Niilo Karilla. Vasta 1990-luvulla hän kertoi lapsilleen. Vävy kokosi muistelmista kirjan. Siinäkin todetaan sota-ajalta lähinnä paikkoja ja vapaa-ajan harrastuksia. Varsinaisesta työstä ei kerrota. Tarkempi kuvaus siitä on talletettuna Pääesikunnan arkistoon insinöörieversti Lauri Lehtosen haastattelun kautta.
Orimattilasta oli tiedustelutehtäviin ja radiojoukkoihin lähetettynä nähtävästi kaksi miestä: villatehtaan johtaja luutnantti Sven Fahlgren ja kersantti Niilo Kari. Molemmat olivat puolisoineen mukana myös Operaatio Stella Polariksessa. Sven Fahlgren palveli Ilmavoimien radiojoukoissa (ks. Google). Hänen vaimonsa oli presidentti Svinhufvudin veljen tytär, mikä huomioitiin Ruotsissa syksyllä 1944.
Sotaveteraani Niilo Kari sai kutsun “viimeiseen iltahuutoon” pääsiäisenä 93-vuotiaana. Muistotilaisuuteen lähetti Puolustusvoimat adressin. Tervehdyksen vei kapteeni evp. Pertti Laaksonen. Niilo Karin lapset antoivat suuren arvon isänsä sota-ajan työn huomioimisen osalta saaduista surunvalitteluista ja osanotosta.
Niilon oma muistelmakirja: “Mie muistan…”
Niilo Kari oli talvi- ja jatkosodan veteraani. Varusmiespalvelus Terijoella oli kutsunnoissa tapahtuneen kömmähdyksen ansiota. Muutoin Orimattilasta ei miehiä sijoitettu Terijoelle. Niilo oli kotoisin Heinolan maalaiskunnasta, mutta tuli jo ennen sotia rengiksi Orimattilaan.Terijoella hänestä koulutettiin sähköttäjä ja radiomies ja hänet valittiin Hallamaan joukkoihin.
Talvisodassa hän oli valvontaosastossa, desanttien radioyhteyksiä seuraamassa. Siinä joutui läheltä seuraamaan niitä kiinni saatuja desantteja, jotka suostuivat yhteistyöhön ja lähettivät suomalaisten määräämiä sanomia. Desantin viestittäessä “omassa radioverkossaan” sanomaa piti vieressä olla huippusähköttäjä, joka heti tunnistaa, jos asianomainen sähköttää ylimääräisen merkin tai muulla tavoin ilmoittaa, että sanoma ei ole aito ja että desantti olisi jäänyt kiinni. Vieressä oli myös sotapoliisi.
Jatkosota
Niilo Karin sotatie: Helsinki – Tuusula – Matka rintamalle Ruotsista lahjoituksena saaduissa radioautoissa – Virolahti – Immola – Suojärvi – Hyrsylän mutka – Veskelys – Prääsä – Pitkäranta – Rukajärvi – Paatene – Äänislinna – (joulu 1941) Karhumäki – Liistepohja – Pokosta – Uhtua – Karjalan Kannas – Savonlinna – Sääminki —- Stella Polaris.
Näistä ja monien muiden asemapaikkojen toiminnasta on kirjoitettu sotahistoriassa. Ensimmäisiä kirjoja radiotiedustelun tuloksista kirjoitti Orimattilan heinämaalaiset juuret omaava Jukka. L. Mäkelä. Myös entisen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Raimo Heiskasen ja salasanomien avaaja Erkki Paleen kirjat sekä monet muut avaavat tänään sota-aikaa. Tietoa löytyy nykyisin myös netistä. (Google: Päämajan Radiopataljoona)
Veskelys oli paikka, jossa Niilo Kari oli vähän aikaa. Siellä koulutettiin myös kiinni saatuja desantteja ja yhteistyöhön halukkaita Itä-Karjalan asukkaita. Uhtualla tiedusteluyksikkö oli saksalaisten rintamalinjojen takana, ja he tukeutuivat saksalaisten huoltoon. Uhtualta käsin Niilo kävi vihkilomalla Orimattilassa. Hän kuului vähän aikaa lahtelaisen tiedustelumies Solmu Kantolan joukkueeseen.
Niilon muistelmissa mainitaan nimiä, jotka alaa tutkineet tunnistavat. Todettakoon vain muutama: oopperalaulaja ja elokuvaohjaaja Yrjö Kostermaa, Niilo Kostermaa, insinööri Naarvala, Teuvo ja Matti Äyräpää, Marola (Lahdesta), Sysimetsä, Paavo Kotilainen, Olli Kallioinen, T. Kylmänoja ja puoliso Siiri sekä majuri Yrjö Palko.
Niilo kuului liikkuvaan tiedusteluyksikköön, josta käytettiin nimeä MOTO.
Radiopataljoonalla oli yksikkö, joka hoiti myös yhteydet kaukopartiomiehiin.
Operaatio Stella Polaris
Heti välirauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen käynnistettiin Operaatio Stella Polaris.
Tiedustelutehtävissä olevat henkilöt, arkistot, koodit ja radiokalustoa siirrettiin Ruotsiin neljällä aluksella. Tarkoituksena oli mahdollistaa viestiyhteydet ja tiedustelu, jos maa miehitetään. Ruotsiin siirtyi noin 800 henkeä. Asekätkentä oli samalla tavoin toteutettu varotoimenpide miehityksen varalta.
Operaatio kasvoi suuremmaksi, kuin alussa kaavailtiin. Perheet otettiin mukaan. Niilo Karikin sai ohjeen lähdöstä. Käytännössä käsky Säämingissä annettiin jokaiselle miehelle ja naiselle yksitellen. Jokainen tuli esimiehen luota hiljaisena pois eikä kertonut muille syytä. Lähtö tapahtui parin tunnin sisällä lomatodistus taskussa ja maininnalla, että saa käyttää siviilipukua. Määränpäänä Närpiö. Käsketyt tulivat sinne eri reittejä käyttäen.
Niilo sai luvan käydä Orimattilan kautta ja hakea puolisonsa mukaan. Vienon lähdön osalta oli vaikeuksia. Lähdön syytä ei voinut kertoa Vienolle eikä isäntäväelle, jossa Vieno oli karjakkona. Oli kauranniittoaika, ja syksyn työt olisivat vaatineet paikalla oloa.
Laivamatkalla Georg-laivalla Närpiöstä Ruotsiin kapteeni vihki kaksi avioparia. Komppanian päällikkö T. Kylmänoja meni naimisiin lotta Siirin kanssa. Tämä Siiri osallistuu edelleen harvalukuiseen Stella Polaris -kävijöiden tapaamisiin. Hän on muistanut myös Niilo Karia kaikissa tapaamisissa. Vihkimisen perusteena oli ajatus, että avioparit sijoitetaan Ruotsissa samaan paikkaan. Toisin kävi. Heidät hajotettiin.
Ruotsista väki alkoi palata takaisin jo vuoden 1944 lopulla. Sven Fahlgren viipyi Ruotsissa kaksi vuotta. Monet joutuivat täällä VALPOn kuulusteluun ja osa oli pidätettynä useitakin vuosia. Niilo ja Vieno Kari palasivat takaisin ja alkoivat rakentaa omaa tupaa Orimattilan Pyörähtälään. Niilo teki elämäntyönsä ja elätti perheensä metsurina. Laulu ja viulun soitto oli harrastuksena mieluisan puutarhanhoidon ohessa. Hän lauloi seurakunnan kuorossa.
Osa Ruotsiin siirtyneistä jäi palaamatta, ja osa pakeni vieläkin kauemmaksi. Nyt Ruotsiin jääneiden lapset ovat kiinnostuneita isänsä sotatiestä ja taistelukavereista ja heitä osallistuu Suomessa tiedusteluväen tapaamisiin.
Suomen radiotiedustelun alku
Suomen radiotiedustelu katsotaan alkaneeksi 14.6.1927, kun luutnantti Reino Hallamaalle annettiin tehtävästä käsky. Hän loi organisaation. Pieni joukko johtajia, sanomien sieppaajia, avaajia, suuntijoita ja muissa tehtävissä palvelevia osasi tehtävänsä. Sodissa se oli huippuluokkaa. Muutkin maat kuin vihollinen antoivat siitä tunnustuksen. Monen silloisen tiedustelumiehen panos on näkynyt yhteiskunnassa sodan jälkeen. Mainittakoon vain, että sosiaaliturvatunnuksemme kehittäjä on sota-ajan salakirjoituksen huippuavaaja Erkki Pale.
Miten tutustuin Niiloon “Viimeinen matka isänmaan multiin”
Olin tuntenut Niilo Karin jo kauemmin. Hän oli metsurina myös kotikylässäni. Hänen yhteyttään Päämajan Radiopataljoonaan en tiennyt. Vihjeen siitä antoi edesmennyt sotaveteraani Aatos Kuusinen: “…etsi hänet ja pidä hänestä huolta, hän on meidän sota-ajan miehiä…” Kuljetin häntä Stella Polaris -väen tapaamisiin. Minut kutsuttiin perhejuhliin ja vuosittain savusaunaan Niilon kanssa. Niilo omisti muistelmakirjansa minulle 21.12.2004 sanoilla: “Stella Polaris -kävijöiden muistoksi Pertti Laaksoselle”.
Niilo pärjäsi kotona lähes loppuun saakka kotiavun turvin. Hänellä oli hyvä muisti ja kunto, mikä oli perua jo lapsuuden raskaista töistä ja metsurin ammatista.
Tytär ilmoitti isänsä poismenosta lähes ensimmäisenä minulle. Olin saanut kutsun varamiehenä kantamaan häntä “viimeiselle matkalle”, jos sukulaisista ei löydy riittävästi kantajia. Niilo laskettiin parisen vuotta aikaisemmin nukkuneen ja Stella Polaris -operaation kokeneen puolisonsa viereen. Sain silloin kunniatehtävän kuljettaa ja huolehtia Niilosta muistotilaisuudessa.
Niilon siunaustilaisuudessa Orimattilan Veljeskuoro lauloi “Veteraanin iltahuudon”. Orimattilan Sotaveteraanit laskivat arkulle hautaan yhdistyksen perinteen mukaisen havuristin saatesanojen myötä: “…Isänmaa, jonka itsenäisyyttä ja vapautta olimme yhdessä vaalimassa, on sulkeva sinut nyt syliinsä. Teittemme erotessa jätämme asekumppaneinasi kunniaristimme yhteisenä viestinä arkullesi ja siinä olevat isänmaamme värit seuraavat sinua viime matkallesi: Kaikkivaltias Iankaikkinen Jumala siunatkoon toimesi ja työsi ja suokoon sinulle rauhan. Sotaveteraaniveljet kunnioittavat tinkimätöntä uskollisuuttasi ja uhrivalmiuttasi säilyttäen valoisan muistosi…”
Kunnioitamme ja kiitämme Niilo Karin ja monen muun entisen sota-ajan tiedustelumiehen ja naisen muistoa. He olivat myös monien sodanjälkeisten alalla toimineiden ensimmäisiä kouluttajia ja opettajia. He antoivat mallin. He olivat ja ovat yhä esikuvia, joita muistamme kiitollisina, että meillä on heidän ansiostaan itsenäinen isänmaa.