MO-Komppania

MO eli 3./PMRadP oli Sodan ajan radiotiedustelun liikkuva yksikkö

  1. Yksikön perustaminen sekä toiminta jatkosodan alkuvaiheessa
  2. Tiedustelu-, viesti- ja kuljetuskalusto
  3. Henkilöstö, organisaatio
  4. Toimintaolosuhteet
  5. Toiminta, kohteet, tulokset
  6. Venäläiset salaamisjärjestelmät, avaamistoiminta MO:ssa
  7. Saattue PQ-18, sodan ajan radiotiedustelun legendaarinen menestystarina
  8. Toiminta vetäytymisvaiheessa
  9. Yhteenveto: Moottoroitu radiotiedustelu Jatkosodan tiedustelujärjestelmänosana

1.Yksikön perustaminen sekä toiminta jatkosodan alkuvaiheessa

1.1 Johdanto

Suomen radiotiedustelu sai tulikasteensa Talvisodassa. Tällöin ei vielä varsinaista radiotiedustelun kenttäorganisaatiota ollut, vaan toimipisteet olivat erillisinä suoraan Päämajan tiedusteluosaston 2. toimiston (Tied.2) eli viestitiedustelutoimiston johdossa:
maatiedustelupuoli (Tied.2/Ma) Säämingin Rauhalinnassa ja meritiedustelupuoli (Tied.2/Me eli “Kotijoukkojen osasto 32”) Tuusulan Syvärannassa. Näiden lisäksi oli pieniä erillisiä lähikuuntelupisteitä Pohjois-Suomessa sekä yksi Maijaksi kutsuttu kuunteluauto.

Radiotiedustelun perustaja Reino Hallamaa oli jo ensimmäisillä opintomatkoillaan vuonna 1927 tutustunut Saksassa moottoroidun radiotiedustelupataljoonaan. Sellaisen saaminen Suomeen radiotiedusteluorganisaation osaksi oli hänen suunnitelmissaan jo siitä lähtien. Varojen puutteessa sitä ei päästy toteuttamaan ennen Talvisotaa. On ilmeistä, että erityisesti Talvisodan mottitaistelujen tukena tällainen liikkuva, joustava lähikuunteluvoima olisi ollut tarpeen. Vasta Talvisodan aikana päästiin tilaamaan Ruotsista tarkoitukseen soveltuva autokalusto, joka ajettiin Suomeen jäätyneen Merenkurkun yli talvella 1940. Autot ajettiin aluksi syrjäisiä metsäteitä pitkin Evon Metsäkoululle, jossa tällöin oli radiotiedustelun koulutuskeskus. Täällä tehtiin joitakin varustelutoimenpiteitä, mutta varsinaista varustelua varten ne välirauhan tultua siirrettiin Helsinkiin. Kalustoa ei kuitenkaan saatu käyttövalmiiksi ennen Jatkosotaa.

1.2 Valmistelut, yksikön perustaminen

Talvisodan jälkeen alkoi varusteluvaihe, joka kesti kesään 1941 saakka. Varsinaista tiedustelukalustoa ei autoissa ollut ruotsalaisia AGA:n suuntimoita lukuun ottamatta. Kuunteluautoihin asennettiin National 100XA-vastaanottimet, joita Hallamaa sai hankituksi Ruotsista syksyllä 1939 noin 100 kpl käyttämällä maksuna Suomen radiotiedustelun murtamia venäläisiä koodeja. Autojen säilytys- ja varustelupaikka oli Helsingissä, Töölössä Päivärinnankatu 3:ssa sijaitseva suuri “salainen” kellarihalli.

Autoja käytettiin jo Hallamaan aliupseerikoulun harjoituksissa kesällä 1940. Keväällä 1941, jo ennen liikekannallepanoa, saatiin lupa parhaan luokan autonkuljettajien palvelukseen ottamiseen. Katsottiin, että arvokkaat autot vaativat parhaat mahdolliset kuljettajat. Keväällä 1941 palvelukseen otettu autoupseeri Niilo Kostermaa ajoi henkilökohtaisesti pääkaupunkiseudulla asuvien reserviläiskuljettajien koteihin viemään palvelukseenastumismääräykset. Samassa yhteydessä hän otti Vallilasta palvelukseen pienen kahden miehen autokorjaamon Helminen & Saarinen kalustoineen.

Alkoi uusien kuljettajien kouluttaminen autojen käsittelyyn samoin kuin autojen tiedusteluvarustuksen kokeilu ja trimmaus Helsingin ympäristössä, lähinnä Pakilassa vanhalla kivetyllä tykkitiellä. Suuntimis- ja kuuntelukokeiluja johtivat tulevan liikkuvan yksikön joukkueenjohtajiksi määrätyt vänrikit. Harjoitukset suoritettiin salaamissyistä aamu- tai iltahämärissä.

Muun kehittämisen ja kouluttamisen ohessa suunniteltiin välirauhan aikana myös radiotiedustelun kenttäorganisaatiota. Suunnittelun tuloksena syntyi joukkoyksikkö, Päämajan Radiopataljoona PMRadP, jonka perustamispäivä on 18.6.1941. Pataljoonaan kuului alkuvaiheessa 5 komppaniaa:

  • 1.K, maavoimatiedustelu Säämingissä
  • 2.K, merivoimatiedustelu Tuusulassa
  • 3.K, liikkuva eli moottoroitu radiotiedustelu, epäviralliselta lyhenteeltään “MO” tai “MOTO”
  • 4.K, kaukopartioiden radioyhteyksien hoitaminen
  • Varikkokomppania, tekninen huolto ja hankinnat.

Lisäksi organisaatioon kuului radio- ja suuntimoasemia.

Pataljoonan esikunta toimi Mikkelissä Päämajan yhteydessä, sillä esikunta oli samalla Päämajan tiedusteluosaston 2. toimisto, Tied.2 eli Viestitiedustelutoimisto. 3.K ei heti pataljoonan perustamisvaiheesta alkaen toiminut komppaniakoonpanossa. Alkuvaiheessa toimineista erillisistä joukkueista käytetään tässä esityksessä kuitenkin yhteisnimitystä MO.

Sodan aikana komppanioiden määrässä ja tehtävissä tapahtui muutoksia:

  • perustettiin 5. K diplomaattikuuntelua varten
  • perustettiin 6.K ilmavoimatiedustelua varten; tämä laajeni myöhemmin Ilmavoimien Radiopataljoonaksi
  • 1.K muutettiin koulutusyksiköksi
  • 2.K muodosti Radiotiedustelukeskuksen, johon sisältyi sekä maavoima- että merivoimatiedustelu,
  • 4. K:n tehtävät siirtyivät ErP 4:lle
  • sodan loppuvaiheessa perustettiin uudelleen 4.K merivoimatiedustelua varten ja lähitiedusteluelimiä Karjalan kannaksen suuntaan.

1.3 MO lähtee sotaan

MO:n ajoneuvot ja niiden käyttöön varattu tiedustelu- ja huoltohenkilöstö koottiin kolonnaksi Tuusulaan silloisen Luther-opiston alueelle sotatoimialueelle siirtymistä varten. Täältä joukko lähti marssille illalla 24.6.1941 tavoitteena Sääminki. Kolonna käsitti edellä mainittujen erikoisautojen lisäksi johtoauton, sekä huolto- ja kuljetusautoja. Kolonna herätti huomiota marssin aikana. Heinolan keskustassa aamuyöllä 25.6.pidetyn marssitauon aikana jotkut sivulliset jopa yrittivät sisään muutamaan autoon. Kolonnan lähdettyä jatkamaan edelleen marssitauon jälkeen kaupunkia pommitettiin. On arveltu, jopa, että pommitus kohdistui Heinolaan nimenomaan MO:n kolonnan ansiosta. Eräiden tietojen mukaan Heinola tuli pommituskohteeksi kuitenkin sen vuoksi, että neuvostovakoilu oli ilmoittanut Päämajan toimivan Heinolassa.

Joka tapauksessa Sääminkiin Rauhalinnan alueelle saavuttiin 25.6.1941 tappioitta. Täällä jatkettiin varustelua, mm. naamiomaalattiin autot.

MO:n tehtäväksi oli määritetty nimenomaan lähitiedustelu rintaman läheisyydessä ja sen avulla tapahtuva tiettyjen yhtymien välitön tukeminen. Joukon käyttöajatus ja organisointi ei vielä tässä vaiheessa ollut selkiintynyt. Sitä ei ollut organisoitu komppaniakokoonpanoon, varsinaista komppaniatason johtoporrasta ei ollut. Sen sijaan Säämingissä joukko jaettiin kahdeksi itsenäiseksi joukkueeksi, joiden siirtyminen sotatoimialueelle jatkui heinäkuun alkupäivinä. Joukkueiden johtajat olivat vänrikit Veikko Snellman (myöh. Virkkunen) ja Lasse Kahrola. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Snellmanin joukkueen piti edetä Karjalan kannaksen läpi eteneviä hyökkääviä joukkojamme seuraten, Kahrolan joukkueen taas kiertää Laatokan taitse. Snellmanin joukkueen ensimmäinen pysähdyspaikka oli Ruokolahti, jossa kuuntelutoiminta aloitettiin. Kahrolan joukkue siirtyi Kiteen kautta Ruskealaan, jossa se aloitti toimintansa. Toimintansa tulokset joukkueet raportoivat Säämingin Rauhalinnassa ja Emäntäkoulussa toimivalle 1.K:lle. Raportit toimitettiin ilmeisesti radiolla viestikeskus Lokkiin, josta ne viestitettiin edelleen Sääminkiin.

1.4 MO organisoidaan komppaniaksi, “motti-ryhmät” toimintaan Karjalan kannakselle

Noin kuukauden kuluttua eli 25.7.1941 Snellmanin ja Kahrolan joukkueet saivat käskyn siirtyä Immolaan. Täällä joukkueet yhdistettiin 10.8.1941 komppaniaksi 3./PMRadP jonka päälliköksi tuli luutnantti Heikki Sysimetsä. Immolasta lähetettiin Kannaksen eri rintamanosille erillisiä suuntimoautolla (B-auto) varustettuja kuunteluryhmiä suorittamaan lähikuuntelua ja -suuntimista Joillakin ryhmillä on ilmeisesti voinut olla A-auto eli kuunteluauto. Näitä nimitettiin mottiryhmiksi johtuen siitä, että niitä oli tarkoitus sijoittaa alueille, joilla oli odotettavissa vihollisen vilkasta radiotoimintaa, erityisesti mottien läheisyyteen. Yksi tällainen mottiryhmä toimi mm. Virolahdella ja siirtyi sieltä Viipurin pohjoispuolelle ja edelleen Hiitolaan. Toinen toimi suunnassa Ilmee-Antrea. Elokuussa 1941 muodostettiin hieman vahvempi, kahdella autolla varustettu vänrikki Teuvo Äyräpään johtama mottijoukkue Motti 1, josta jatkossa muodostui samannumeroinen erillinen joukkue. Tämä joukkue toimi ensin Laatokan pohjoispuolella, jossa tiedustelun kohteena olivat Laatokan saarille jääneet joukot. Sieltä joukkue siirtyi eversti Pajarin 18. D:n hyökkäystä seuraten Kannaksella Joutselkään asti. Syyskuussa 1941 joukkue siirrettiin Laatokan itäpuolelle. Komppanian johtopaikasta eli pääosastosta tuli liikkuvan radiotiedustelun keskus, joka johti mottiryhmien ja -joukkueiden toimintaa, käsitteli niiden tuottaman tiedustelumateriaalin ja raportoi sen PMRadP:n esikuntaan Mikkeliin.

1.5 Syksy 1941, komppania eli MO:n pääosasto siirtyy Pitkärantaan ja edelleen Äänislinnaan

Sotatoimien edetessä alettiin myös komppanian pääosastoa siirtää itään päin. 7.9.1941 MO siirtyi Pitkärantaan.

Täällä se toimi 21.10.1941 asti, jolloin siirryttiin Äänislinnaan, sijoituspaikkana Metsäteknikumin eli metsäopiston talo. Täällä MO:n pääosasto toimi 2.6.1942 asti. Pääosaston Pitkäranta-vaiheessa ja sen jälkeenkin pienten mottiryhmien toiminta jatkui.

Vänrikki Leo Naarvalan mottiryhmä seurasi muutaman päivän ajan saksalaista 163. Divisioonaa (Engelbrechtin divisioona) palaten takaisin Pitkärantaan. Marraskuussa sama ryhmä teki Äänislinnasta matkan Rukajärvelle, jossa se toimi pari kuukautta palaten joulukuussa takaisin.

Toinen, vänrikki Solmu Kantolan johtama ryhmä siirtyi Pitkärannasta Kollaan ja Suojärven kautta Veskelykseen, sieltä takaisin Pitkärantaan, josta edelleen Salmin ja Mäkriän kautta Troitsankontuun ja täältä Vaaseniin, jossa se toimi talven 1941 – 42. Vielä tammikuussa 1942 toimi Karjalan Maaselässä erillinen mottiryhmä.

Edellä mainittu Motti 1 siirtyi syyskuussa 1941 Aunuksen alueelle. Täältä se sai käskyn siirtyä nopeasti Tsalkkiin osoitettuna ryhmä Oinosen tiedustelutueksi. Täältä joukkue siirtyi edelleen Munjärven-Juustjärven-Kumsan kautta Karhumäkeen, jonne saavuttiin joulukuun alkupuolella. Motti 1 oli talven 1941 – 42 Karhumäessä saaden huhtikuussa käskyn siirtyä Rukajärvelle. Komppanian pääosasto oli tässä vaiheessa vielä Äänislinnassa.

1.6 Komppania siirtyy Karhumäkeen, asemasotavaiheessa ryhmitys vakiintuu

Kesäkuussa 1942 komppanian pääosasto siirtyi Karhumäkeen, jossa se sijoittui entiseen keuhkotautisairaalan rakennukseen, joka värinsä vuoksi sai nimen Sininen Kuu.

Karhumäessä osasto toimi aina Itä-Karjalasta vetäytymiseen asti kesäkuussa 1944. Kesällä 1942 3.komppanian ryhmitys alkoi vakiintua. Liikkuvista osista muodostettiin 3 mottijoukkuetta, joista käytettiin nimiä Motti1, Motti2 ja Motti3.

Motti1, joka talven 1941-1942 oli toiminut Karhumäessä, siirrettiin keväällä 1942 Rukajärvelle. Lähtö tapahtui huhtikuussa, mutta kelirikkotilanteen vuoksi joukko jäi ensin Selkiin siirtyen sen jälkeen Paateneeseen saapuen Rukajärvelle vasta 12.6.1942. Täällä Motti toimi aina kesäkuussa 1944 alkaneeseen vetäytymisvaiheeseen asti.

Motti2 perustettiin 1.7.1942 Karhumäessä. Se toimi aluksi Karjalan Maaselästä Liistepohjaan johtavan tien läheisyydessä, 1-2 km etäisyydellä etulinjasta. Syyskuussa 1942 joukkue siirtyi Seesjärven rannalle Paateneen eteläpuolella olevaan Pogostan niemeen.

Talvella 1943 oli tehty päätös radiotiedustelurintaman ulottamisesta edelleen pohjoiseen. Tämä toteutettiin siten, että Motti 2 siirrettiin Uhtualle. Siirtyminen käynnistyi 19.2.1943, autokuljetuksin ensin Karhumäkeen, sieltä junalla Hyrynsalmelle ja edelleen autoilla perille. Aluksi toimintapaikka oli 3.D:n esikunnan alueella “Eldankajärven jää” -laulusta tunnetun Beloje Ozero -järven lähellä. Syksyllä 1943 siirryttiin kuunteluolosuhteiltaan paremmalle Tetrivaaralle 6-7 km Beloje-järvestä lounaaseen, itse rakennettuun mökkiin. Toiminta Uhtualla jatkui senkin jälkeen, kun alueen rintamavastuu oli siirretty suomalaisilta saksalaisille, aina kesän 1944 vetäytymisvaiheeseen asti.

Motti3 perustettiin kevättalvella 1942 komppanian pääosaston ollessa Äänislinnassa. Joukkue oli tarkoitettu kuunteluvoimaksi Aunuksen kannaksen suuntaan. Ensimmäiseksi asemapaikaksi valittiin Voznesenja Syvärin suulla. Kelirikko tuotti vaikeuksia alueelle siirtymiseen, joka lopulta onnistui rautatie- ja proomukuljetuksin.

Kuunteluolosuhteet osoittautuivat kuitenkin heikoiksi ja alue turvattomaksi, josta syystä joukkue siirtyi elokuussa 1942 proomukuljetuksin Podporozeen eli Syvärin kaupunkiin Syväri-joen eteläpuolelle, 17.D:n lohkolle. Täällä toimittiin lähes kaksi vuotta, kunnes huhtikuussa 1944 siirryttiin joen pohjoispuolelle Pavlovskajan kylään. Täällä toimittiin kesäkuuhun 1944.

Motti-joukkueiden lisäksi kuului komppanian kokoonpanoon vänrikki Leo Naarvalan johtama erillinen viestinvälitysasema, joka syksystä 1942 alkaen toimi Lieksassa. Välitysasema tarvittiin sen vuoksi, että MO:n yhteydet muodostuivat tärkeimmän viestivälineen eli Eljot-tasavirtasähkötysjärjestelmän kannalta erittäin pitkiksi.